"Huomenna, Rienzi; ole valmis!"
"Olen — voittoriemuun! Mutta kerro minulle, mikä onnellinen sattuma toi sinut Avignoniin?"
"Sattuma, Cola!" sanoi hän hellästi nuhdellen. "Saatoinko viipyä turvallisessa joutilaisuudessa Praagissa, tietäessäni sinun kuihtuvan paavin vankikomeroissa? Keisarin hovissakin sinulla oli puolueesi ja suosijasi. Raha oli helposti hankittu. Läksin Florensiin — salasin nimeni — tulin tänne juonittelemaan, vehkeilemään voittamaan vapautesi tai kuolemaan kanssasi. Voi! eikö sydämesi sanonut sinulle että aamuin illoin uskollisen Ninasi silmät vartioivat tätä kolkkoa tornia, ja että yksi ystävä, vaikkakin mitätön, ei koskaan voinut luopua sinusta?"
"Suloinen Nina! Mutta — mutta — Avignonissa mahti ei taivu kauneuden edessä palkatta. Muista, on olemassa pahempi kuolema kuin elämänloppu."
Nina kalpeni. "Ole pelkäämättä", hän sanoi matalalla, mutta lujalla äänellä, "ihmisten huulien sanovan että Rienzin puoliso hänet vapautti. Ei kukaan tässä irstaassa hovissa tiedä että olen puolisosi."
"Vaimo", sanoi tribuuni synkästi, "huulesi karttelevat vastausta, jota etsin. Turmeltuneena aikanamme ja turmeltuneessa maassamme sinun ja meidän sukupuolemme häpeällisesti unhottavat minkä pitaalin vähinkin tahra tartuttaa vaimon kunniaan. Uskon että sydämesi ei milloinkaan solvannut minua; mutta jos heikkoutesi, kuolemani pelko solvaisisi minut, olisit katkerampi Rienzin vihollinen kuin Colonnain miekat. Nina puhu!"
"Voi, jospa sieluni voisi puhua!" vastasi Nina. "Sanasi ovat sulosäveliä minulle, ja jokainen ajatukseni kaikuu niistä. Koskisinko tuota kättä, kohtaisinko tuota katsetta, enkä tietäisi että kuolema olisi sinulle häpeätä kalliimpi! Rienzi, viimeksi erotessamme murheen ja toivon vaiheilla, mikä oli sanomasi minulle?"
"Muistan sen hyvin", vastasi tribuni. "'Jätän sinut', sanoin, 'keisarin hoviin, nerollasi vireillä pitämään suurta asiaamme. Sinussa on nuoruutta ja kauneutta — ja hovissa on tunnottomia konnia. En varota sinua; se olisi sinulle ja minulle arvotonta. Mutta minä jätän sinulle kuoleman vallan.' Ja sitten, Nina —"
"Kätesi vapisten antoivat minulle tämän tikarin. Elän — tarvitseeko minun muuta sanoa?"
"Jalo, lemmitty Ninani, se on kylläksi. Pidä tikarisi vielä."