"Kuuleppas soma paaschi", sanoi spanialainen iloisesti, "nimesihän on Villani, sanoit — Angelo Villani — luulenpa tuntevani sukulaisesi. Suvaitseppas, nuori herra lähteä kanssani tuonne kammioon tyhjentämään yömaljanen armaasi terveydeksi; mielelläni kuulisin, miten vanhat ystäväni elelevät."
"Toisella kertaa", vastasi vale-Angelo vetäen viittansa tarkemmin kasvoilleen; "on myöhäistä — minun on kiire."
"Jopa joutavia", sanoi spanialainen, "et minusta hevillä pääse", ja hän tarttui tukevasti paaschin hartioihin.
"Päästäkää irti minä!" sanoi Nina kiivaasti ja melkein itkien, sillä hänen lujat hermonsa olivat vielä kiihotuksissa. "Vartija, henkesi uhalla — portti auki!"
"Tuota tuittupäätä", tuumi Alvarez, oudoksuen moista paaschissa löytyvää arvokkaisuutta; "ei, ei ollut tarkotukseni loukata sinua. Saanko käydä huomenna luonasi."
"Kyllä huomenna", sanoi Nina pyrkien tiehensä. "Lähden tästä sentään", virkkoi Alvarez, "saattamaan sinua kotiin — saammehan jutella tiellä."
Niin sanoen ja huolimatta luullun paaschin estelemisistä hän seurasi Ninaa. "Emäntäsi", sanoi hän välinpitämättömästi, "on ihmeen kaunis; hänen mitättömin toivomuksensa on Avignonin jaloimman miehen laki. Lienee kotosin Neapelista — onko hän? Mykkäkö sinä olet, kaunis nuorukainen?"
Paaschi ei vastannut, vaan ripeästi astuen ja hitaan spanialaisen pahasti hengästyessä, hän kiiruhti poikki vähäsen aukean, joka oli tornin ja signora Cesarinin palatsin välillä. Eivät saaneet Alvarezen puuhat esiin tavuakaan vastahakoiselta kumppanilta, ja saavuttuaan palatsin portille, hän huomasi itsensä tylysti jätetyksi muurien ulkopuolelle.
"Rutto tuohon poikaan!" sanoi hän purren huuliansa; "jos kardinaali toimittaa yhtähyvin asiansa, kuin hänen palveliansa, jumal'auta, monsignor on onnen mies!" Vitkastellen palasi spanialainen kotiinsa, eikä häntä lainkaan haluttanut kohdata Albornozta, joka, samoin kuin monet etevät miehet, arvosteli tarvitsemiensa ihmisten kykyjä täsmälleen menestyksen mukaan. Hänelle suodun vapauden nojalla hän astui kardinaalin huoneesen jotenkin töykeästi ja huomasi hänen vakavasti keskustelevan erään ritarin kanssa, jonka pitkät, ylöspäin kierretyt viikset sekä vaipan alta välkkyvä haarniska näyttivät ilmaisevan sotaista ammattia. Mielissään tuosta lykkäyksestä, Alvarez nopeasti poistui; ja todella kardinaalin ajatukset tuona hetkenä ja tuona yönä liikkuivat peräti toisellaisilla kuin lemmen aloilla.
Keskeytys kuitenkin vaikutti Albornozen ja vieraan keskustelun lyhenemiseen. Jälkimäinen nousi seisoalleen.