"Käskimme sikopaimenemme kastamaan lurjuksen kuralätäkköön ja annoimme hänelle yökortteerin tyrmässämme, jotta hän saisi valua."
"Ja tänä aamuna — hi, hi, hi!" jatkoi Savelli, "me tuotimme hänet eteemme ja kiskoimme hampaat häneltä, yhden erältään; — olisitte kuullut ryökäleen molottavan armoa!"
Adrian nousi äkkiä seisomaan ja paiskasi hurjistuneen hansikkaansa pöytään.
"Stefanello Colonna", hän sanoi, punastuen ylevää raivoa, "vastaa minulle: uskalsitko liittää tuon poistamattoman saastan nimeen, joka meille on yhteinen? Sano ainakin vastustaneesi tuota kaiken sivistyksen ja kunnian lakien katalaa petosta. Et vastaa. Colonnan suku saattaako sellainen olla edustajasi?"
"Minulle, tuollaisiako sanoja!" virkkoi Stefanello, intohimossaan vavisten. "Pidä varasi! Sinä minusta petturi olet, tuon roistoväen puolella kenties. Hyvin muistan että sinä, tuon villitsijän sisaren ylkä, et liittynyt setääni etkä isääni, vaan kurjasti luovutit kaupungin sen plebeijityrannin haltuun."
"Sen hän teki!" sanoi julma Orsini, läheten uhkaavana Adriania, leppeän
Savellin pelkurimaisesti koettaessa pidellä häntä nutun liepeestä. —
"Sen hän teki, ja ilman sinua Stefanello — —."
"Pelkuri ja öykkäri!" keskeytti Adrian, suunniltansa kiukusta ja häpeästä ja iskien hansikkaansa päin likenevän Orsinin kasvoja — "uhkaatko sitä miestä, joka Europan kaikilla kiistakentillä ja Pohjolan uljaimpia ritaria vastaan on pystyssä pitänyt Rooman kunniaa, silloin kuin sinun tekosi sen alensivat. Tuossa panttini, minä syljen sinua ja uhmaan sinua. Peitsin tai miekoin, ratsain tai jalan väitän sinua ja koko sukuasi vastaan ettet ole ritari, rääkättyäsi rauhanalaista ja aseetonta airutta. Niin, tässäkin häpeäsi paikassa vaadin sinut aseisin!"
"Alas pihalle! seuraa minua", sanoi Orsini karkeasti ja riensi kynnystä kohden. "Hei! tänne kypärini ja rintalevyni!"
"Malta, jalo Orsini", sanoi Stefanello. "Kärsimäsi solvaus on minun asiani — minun oli teko — ja minua vastaan puhuu tämä sukumme surkamustunut vesa. Adrian di Castello — kerran Colonnaksi kutsuttu — tänne miekkasi: olet vankini!"
"Voi!" sanoi Adrian purren hampaitaan, "ellei heimoni veri juoksisi suonissasi — mutta riittää! Ritaria minun kaltaistani, jota suosii keisari, jonka lähestyminen jo kirkastaa Italian rajamaita — minua ette uskalla pidättää. Ystäväsi taasen olen kohtaava, ennenkuin monta päivää on kulunut, silloin ei kukaan ole erottava miekkojamme. Siksi muista, Orsini, että harjaantumaton ei ole käsi, jota vastaan sinun on puhdistaminen kunniasi!"