On helppo ymmärtää Rienzin kiivastuksen, kun hän näki airueensa rääkättynä ja häväistynä. Hänen luonnosta ankara mielenlaatunsa yhä paatumistaan paatui, milloin hän muisteli kärsimiään vääryyksiä ja koettelemuksia, ja hänen sovintoyritystensä tyhjiinraukeneminen pisti häntä sydämeen.
Kymmenen minuutin kuluttua lähettilään palauksesta Capitolin kello hälytti aseisin. Rooman suuri gonfalon liehui korkeimman tornin huipussa; ja jo Adrianin vangitsemispäivän iltana senaattorin sotavoimat, itse Rienzi etupäässä, olivat matkalla Palestrinaan. Mutta ylimysten ratsumiesten retkeillessä aina Tivoliin saakka, ollen, kuten arveltiin, salaisessa yhteydessä asujanten kanssa, Rienzi seisahtui tuohon ihanaan paikkaan nostaakseen rekryyttejä ja ottaakseen vastaan epäiltävien uskollisuudenvakuutusta, sill'aikaa kun hänen sotilaansa Arimbaldon ja Brettonen johdolla etsiskelivät kuljeksivia rosvoilijoita. Montrealen veljet palasivat myöhään yöllä, tuoden tietonaan että ylimysten ratsumiehet olivat vetäytyneet Pantanon metsien lymypaikkoihin.
Puna kohosi Rienzin ohimoille. Hän katseli kiinteästi Brettonea, joka kertoi hänelle uutisen, ja luonnollinen epäluulo välähti hänen mieleensä.
"Kuinka! — Päässeet tiehensä!" hän sanoi. "Onko se mahdollista! Jo riittävät mokomat joutavat kahakat noille rosvoherroille. Eikö hetki kerrankin tule, jolloin kohtaan heidät mies miestä vastaan? Brettone", ja Montrealen veli tunsi Rienzin synkän katseen tunkevan sydämeensä: "Brettone!" hän sanoi äkkiä muuttaen äänensä, "ovatko miehenne luotettavia? Eivätkö he vehkeile ylimysten kanssa?"
"Mitä!" sanoi Brettone äreästi, mutta hieman hämillään.
"Älkää töllistelkö!" virkkoi tribuuni-senaattori kiivaasti. "Minä tiedän, että olette urheitten miesten urhea päällikkö. Te ja veljenne Arimbaldo olette hyvin minua palvelleet ja minä olen hyvin teidät palkinnut. Olenko? Sanokaa!"
"Senaattori", vastasi Arimbaldo, ryhtyen puheeseen, "olette pitänyt sananne mitä meihin tulee. Olette kohottanut meidät ylimpään arvoasteeseen, minkä valtanne myöntää, ja siten on mitätön palveluksemme jalosti sovitettu".
"Minua ilahuttaa että tuon myönnätte", sanoi tribuuni.
Arimbaldo jatkoi hieman rehennellen, "toivoakseni, jalo herra, ette epäile meitä?"
"Arimbaldo", vastasi Rienzi syvällä äänellä ja vaivoin hilliten kiivastustaan, "olette oppinut mies ja näytätte kannattavan yhteisen sukumme pelastusta tarkottavia tuumiani. Te ette saa pettää minua. Meillä on jotakin yhteistä. Mutta, älkää närkästykö, petos piirittää minua, ja ilmakin, jota hengitän, tuntuu huulilleni myrkyltä."