"Ja miksikä?"
"Siksi että vaikka omaan elämääni nähden menettelen niinkuin parhaaksi katson, en tahdo kavaltaa muitten henkeä."
"Miettikää — olittehan kavaltaa tuomarinne hengen!"
"En kavaltaa — eihän minulla ollut luottamustanne."
"Lailla, Walter de Montreal, on kireitä pakotusneuvoja — katsokaa!"
Musta esirippu vedettiin syrjään, ja Montrealen silmä tapasi pyövelin ja kidutuslavan. Hänen uljas rintansa kohoili inhosta.
"Rooman Senaattori", sanoi hän, "nuot kapineet ovat orjia ja konnia varten. Minä olen ollut sotilas ja päällikkö; elämän ja kuoleman ollessa kädessäni — olen menetellyt mieleni mukaan, mutta vertaistani ja vihollistani en koskaan ole kidutuksella häväissyt."
"Ritari Walter de Montreal", virkkoi senaattori arvokkaasti, mutta hieman kursastellen, "vastauksenne on senkaltainen, mikä luonnollisesti nousee urhoollisten miesten huulille. Mutta kuulkaa minulta, jonka onni on tehnyt tuomariksenne, että ei enemmän orjiin ja konniin, kuin ritareihin ja jalosukuisiin nähden nuot kapineet ole lain koneita eikä totuuden tutkijoita. Myönnyin vaan näitten kunnianarvoisten neuvosmiesten toivomukseen koetellakseni hermojanne. Mutta vaikka olisitte Campagnan mitättömin maalainen, ei teidän minun tuomioistuimeni edessä tarvitsisi peljätä kidutusta. Walter de Montreal löytyykö Italian ruhtinaissa, joita olette tuntenut, Rooman ylimyksissä, joita tahdoitte auttaa, ainoata, joka saattaisi siitä kerskata!"
"Tahdoin vaan", sanoi Montreal hiukan epäröiden, "yhdistää ylimykset teihin, henkeänne vastaan en juonitellut!"
Rienzi synkistyi. — "Riittää", sanoi hän äkkiä. "P. Johanneksen ritari, minä tiedän salaiset tuumanne, kaartelemiset ja verukkeet eivät sovi eivätkä ole hyödyksi teille. Ellette juonitellut minun henkeäni, juonittelitte Rooman henkeä vastaan. Yksi ainoa pyyntö teille vielä suodaan maailmassa, kuolintapanne." Montrealen huulet värähtivät.