"Hei, ystäväni", sanoi Rienzi varsin tyynenä ääneltään, mutta käsi vavisten huonosti hillittyä liikutusta, "tahdotte puhua kanssani kahdenkesken, niinhän? hyvä, hyvä — tätä tietä." Näin sanoen hän talutti vieraan pieneen, virastohuoneen peräiseen kammioon, sulki huolellisesti oven ja antautuen luonteensa tavalliseen kiihkeyteen, hän tarttui Pandulfon käteen: "Puhu!" hän huusi, "ymmärsivätkö tulkitsemisen? — selvititkö sen tarkoin ja kyllin tuntuvasti? — painuiko sen syvään heidän sieluihinsa?"
"Kyllä, P. Pietari nähköön, kyllä!" vastasi oppinut, jonka itseluottamus oli paisunut hänen äskeisestä havainnostaan, että hänkin oli puhuja — aran miehen ääretön mielihyvä. "He nielivät selityksen joka sanan; he olivat ytimiinsä saakka liikutettuja — saattaisit vaikka tänä samaisena hetkenä johtaa heidät taisteluun ja nähdä heidät sankareina. Mitä tuohon karskiin seppään tulee —"
"Mitä! Cecco del Vecchio?" keskeytti Rienzi, "voi hänen sydämensä on metalliin valettu — entäs hän?"
"Niin, hän tarttui vaatteeni liepeesen, astuessani alas puhujalavalta (voi, olisit nähnyt minut! — por fede minulla oli aivan sinun manttelisi — minä olin toinen sinä!) ja sanoi itkien kuin lapsi, 'voi signor, minä olen vaan köyhä mies ja halpa-arvoinen, mutta jos tämän ruumiin jokainen veripisara olisi elämä, minä antaisin sen isänmaani edestä!'"
"Urhea mies", sanoi Rienzi liikutettuna; "olisi Roomalla edes viisikymmentä sellaista! Ei kukaan ole tehnyt meille enempää hyvää omassa piirissään kuin Cecco del Vecchio."
"Jo hänen kokoansakin he pitävät turvanaan!" sanoi Pandulfo. "Se kuuluu joltakin kun tuollainen suuri poika laskettelee suuria sanoja."
"Eikö noussut ääniä taulua ja sen tarkotusta vastaan?"
"Ei ainoatakaan."
"Aika on siis melkein ehtinyt, — parin päivän paiste vielä, niin hedelmät ovat koottavat. Aventini — Laterani, — ja sitten pasuunan äänen kuulette!" Tämän sanottuaan Rienzi, käsivarret ristissä ja silmät alas luotuina, näytti vaipuneen aatoksiin.
"Mutta olinpa melkein unohtaa kertoa sinulle", sanoi Pandulfo, "että rahvas olisi tahtonut tunkeutua tänne, niin kiihkeästi halusi se nähdä sinua, mutta minä sain Cecco del Vecchion nousemaan puhujalavalle ja kömpelöllä tavallaan selittämään sille että olisi nykyään sopimatonta niin suurissa joukoin rynnätä luoksesi, sinulla kun on Capitolissa paljon toimitettavia, valtiollisia ja hengellisiä asioita. Teinkö oikein?"