"Jalosti puhuttu!" sanoi piispa äänekkäästi.
"Ja minä viskaan", jatkoi Adrian, heittäen hansikkaassa ylimysten joukkoon, "hyvät herrat, näin peräyttämäni pantin teidän kaikkien eteen, minä vaadin teidät ritarillisempaan kilpailuun ja jalommalle alalle. Minä kutsun jokaista kilpailemaan tuosta päämäärästä kuinka saadaan tiet rauhallisiksi ja järjestys palautetuksi valtioomme. Se on kiista, jossa mielelläni en tahdo joutua alakynteen, mutta jossa ilman kateutta suon palkinnon ansiokkaimmalle. Kymmenen päivän kuluttua tästä hetkestä, kunnianarvoinen isä, on minulla neljäkymmentä aseellista ratsumiestä oleva valmiina tottelemaan mitä Rooman valtion turvallisuutta tarkottavaa käskyä tahansa. Ja te, oi roomalaiset, minä pyydän teitä karkottamaan mielestänne nuot äskenkuulemanne kaunopuheliaat kansalaistenne solvaukset. Jokainen meistä, olkoon hän mitä säätyluokkaa tahansa, on saanut kokea näitten onnettomien aikojen kovuutta; älkäämme kostako pahaa pahalla, vaan pyrkikäämme sovintoon ja yhteyteen. Ja saakoon kansa vast'edes huomata että patriicin todellinen ylpeys on siinä, että hän valtansa nojalla paremmin pystyy isänmaataan palvelemaan."
"Koreata puhetta!" virnisteli seppä.
"Jospa nuot kaikki olisivat samallaisia!" sanoi sepän vierikumppani.
"Hän auttoi ylimykset pulasta", arveli Pandulfo. "Hänessä tuntuu olevan harmaantunut äly nuorten haivenien alla", sanoi muuan ijäkäs Malatesta.
"Saitte tulvan kääntymään, mutta ette toetuksi, jalo Adrian", kuiskasi Montreal, kun nuori Colonna yleisen hyväksymishuudon kaikuessa istuutui paikalleen.
"Mitä tarkotatte?" sanoi Adrian.
"Sitä että leppyiset sananne, niinkuin aina patriicien sovintoyritykset, ovat myöhäisiä."
Kukaan toinen ylimys ei liikahtanut, vaikka he ehkä tunsivat olevansa taipuvaisia yhtymään yleiseen sovintoon, sekä eleillään ja kuiskauksillaan näyttivät hyväksyvän Adrianin puheen. Heihin oli liiaksi piintynyt oppimattoman ilkeä kopeus, taipuakseen puhumaan sovinnollista kieltä kansalle tahi vihamiehilleen. Raimond, josta tuntui vastenmieliseltä tuo sopimaton äänettömyys, katsahti ympärilleen ja nousi seisoalleen, antaakseen sille parhaan selityksen, mikä hänen vallassaan oli.
"Poikani, olet puhunut niinkuin isänmaan ystävän ja kristityn tulee, vertaistesi myöntävästä vaitiolosta me kaikki tunnemme että he mielipiteesi hyväksyvät. Lopettakaamme kokous — sen tarkotus on saavutettu. Keinot, joilla ryhdymme maantierosvoja vastustamaan, vaativat tarkempaa harkitsemista muualla. Tämä päivä on oleva historiamme merkkipäivä."