"Haa! — ja nuot turhamaiset narrit, saadessaan kuoren säilyttää, tuskin menettävät mitään sisällöstä — minä ymmärrän. Mutta tuo osottaa neroa — tribuuni on naimaton, tietääkseni. Eikö hän Colonnain joukosta katsele vaimoa itselleen?"
"Herra ritari, tribuuni on jo naimisissa, kolme päivää valtaannousemisensa jälestä hän puolisonaan vei kotiinsa parooni di Rasellin tyttären."
"Rasellin! Tuo ei ole suuria nimiä; olisi hän saattanut paremminkin valita."
"Mutta puhutaan", lisäsi nuorukainen hymyillen, "että tribuuni piakkoin on tuleva Colonnain sukulaiseksi ihanan sisarensa, signora Irenen kautta. Parooni di Castello kosii häntä."
"Mitä, Adrian Colonnako! Riittää! Olet osottanut minulle että mies, joka tyydyttää kansan ja pitää kurissa ja sovittaa ylimykset, on luotu valtijaaksi. Tämän kirjeen vastauksen minä itse toimitan perille. Uutisistasi, herra sanansaattaja, ota tämä juveeli", ja ritari otti sormestaan kallisarvoisen jalokiven. "Ei, älä säpsähdä, se on yhtä vapaaehtoisesti annettu minulle, kuin se nyt lahjotetaan sinulle."
Nuorukainen, johon mainehikkaan rauhanrikkojan käytös oli tehnyt mieluisan vaikutuksen, ja jota itseä suuresti kummastutti tuo tuttavallisuus ja ystävyys, joka Fra Morealen omassa linnassa oli tullut hänen osakseen, kertoessaan Rooman uutisia, kumarsi syvään ja otti vastaan lahjan.
Viekas provencelainen, joka huomasi tuon ilmeisen vaikutuksen, minkä hän oli tehnyt, käsitti myöskin että se saattoi olla eduksi niitten toimenpiteitten viivyttämiselle, joihin hän näki soveliaaksi ryhtyä. "Vakuuta tribuunille", hän sanoi laskiessaan sanansaattajan luotansa, "jos olet palannut ennen kirjeen perille tuloa, että minä ihailen hänen neroansa, toivotan onnea hänen vallalleen, ja että minä hänen vaatimuksiinsa nähden olen menettelevä niin suotuisasti kuin mahdollista".
"Parempi", sanoi lämpimästi sanansaattaja (joka oli jalosukuinen ja hieno käytökseltään) — "kymmenen tyrannia vihollisena, kuin yksi Montreal."
"Vihollisena! Usko minua, minä en etsi ruhtinasten vihollisuutta, jotka osaavat ohjata, enkä kansan, joka samalla kertaa ymmärtää hallita ja totella."
Koko tuon päivän Montreal oli aatoksissaan ja haluton; hän lähetti luotettavia sanansaattajia Aqvilan maaherralle (joka siihen aikaan oli Unkarin Ludvigin liitossa), Neapeliin ja Roomaan; — jälkimäiselle annettiin kirje tribuunille vietäväksi, jossa hän, suorastaan alistumatta, oli myöntyvinään, ja pyysi vain pitempää aikaa valmistellakseen lähtöä. Mutta samaan aikaan uusilla varustuksilla lisättiin linnan lujuutta, melkoisia muonavarastoja koottiin ja yöt päivät oli vakoojia ja urkkijoita liikkeellä pitkin vuorensolia ja Terracinan kaupunkia. Montreal oli juuri niitä päälliköitä, jotka rauhaa teeskennellessään enimmin sotaa valmistelevat.