"Anna minulle ja odota kunnes olen pukeutunut."
"Niinkuin suvaitsette. Olen laittanut mainion suuruksen: varmaan teillä on nälkä. Minä olen hyvä kokki: se on tietty, kun olen munkin poika. Tulette ihmeisiinne, kun maistatte kuinka olen osannut valmistaa kalan. Ei kai lauluni teitä häiritse. Minä aina laulan, kun valmistan sallaatia: se saa ainekset sopusuhtaiseen tilaan." Ja heittäen pyssyn yli olkansa Paolo lähti huoneesta ja sulki oven.
Glyndon oli jo pitkälle syventynyt seuraavan kirjeen sisältöön:
"Kun ensin sain sinut oppilaakseni, lupasin Zanonille, että jos ensimäisestä koetuksesta huomaisin sinusta tulevan — ei veljeskuntamme jäsenen vaan uuden uhrin entisten lisäksi, jotka turhaan ovat ponnistaneet, niin en hylkäisi sinua kurjuuteesi ja omaan tuomioosi vaan lähettäisin sinut takaisin maailmaan. Täytän nyt lupaukseni. Koetuksesi on ollut kaikkein helpoin, mikä konsanaan on ollut kokelaalla. En pyytänyt mitään muuta kuin pidättäytymistä aistillisesta nautinnosta ja vähäistä kärsivällisyytesi ja uskosi harjotusta. Mene takaisin omaan maailmaasi, sinulla ei ole luontoa pyrkimään meidän maailmaamme!
"Minä se saatoin Paolon ottamaan sinut vastaan ilojuhliin. Minä panin vanhan kerjäläisen sinulta pyytämään almua. Minä jätin auki kirjan, jota et olisi voinut lukea rikkomatta käskyäni. No, nyt olet nähnyt, mikä sinua odottaa tiedon kynnyksellä. Sinä olet nähnyt edessäsi ensimäisen vihollisen, joka uhkaa jokaista vielä aistimien orjuudessa olevaa. Ihmetteletkö, että minä sinulta ainiaaksi suljen portit? Etkö vieläkään käsitä, että välttämättä vaaditaan sielu hillitty, puhdistunut ja ylentynyt, ei ulkonaisilla tai'oilla vaan omalla voimallaan ja henkevyydellään — jotta se voisi kulkea yli kynnyksen ja käydä vihollista vastaan? Kurja! — koko tieteeni ei voi auttaa äkkipikaista, aistillista — sitä joka pyytää salaisuuksiamme ainoastaan saastuttaakseen niitä karkeissa nautinnoissa ja itsekkäässä paheessa! Eivätkö ole kaikki vanhempien aikojen petturit ja mustat noidat joutuneet häviöön jo yrittäessäänkin tunkeutua niihin mysterioihin, jotka ovat puhdistumista eikä alentumista varten. He ovat kerskailleet löytäneensä viisasten kiven ja kuolleet ryysyissä: kerskailleet löytäneensä kuolemattomuuden juoman, ja vaipuneet hautaan, ennen aikaansa harmaantuneina. Tarut kertovat, että pahat henget repivät heidät kappaleiksi. Niin, heidän omien epäpyhien himojen ja itsekkäitten aikomustensa peikot! Mitä he halusivat, olet sinäkin halunnut, ja vaikka sinulla olisi serafin siivet, et voisi nousta ilmaan kuolevaisuutesi suosta. Sinun tiedonhalusi oli vain vaateliasta luulevaisuutta, sinun onnenjanosi vain sairaloista kaipuuta ruumiillisen nautinnon likaisiin vesiin! Lempi, joka tavallisesti alhaisimmankin korottaa, oli sinulla vain himo, joka suunnitteli kavallusta jo kohta ensimäisessä hurmassa — ja sinäkö tulisit yhdeksi meistä! Sinäkö Korkean Veljeskunnan jäseneksi! Sinäkö pyrkijäksi niihin tähtiin, jotka loistivat kaldealaisen viisauden Shemaiassa! Kotka voi nostaa ainoastaan kotkanpojan aurinkoa kohti. Minä jätän sinut hämäryytesi huomaan!
"Mutta voi sinua, tottelematon pyhyyden häpäisijä! Sinä olet hengittänyt nestettä, sinä olet vetänyt luoksesi aavemaisen ja leppymättömän vihollisen. Sinun itsesi täytyy karkottaa pois nostamasi haamu. Sinun täytyy palata maailmaan, mutta nyt et voi enää ilman kärsimystä ja lujaa ponnistusta uudelleen saavuttaa elämän iloa ja tyyneyttä, jonka jätit taaksesi. Tämän minä ainoastaan sanon sinulle lohdutukseksi: se joka on vetänyt ruumiiseensa edes niinkin vähän tuota kepeätä, elonvoimaista eetterimäistä tuoksua kuin sinä, hän on herättänyt itsessään kykyjä, jotka eivät sammu, kykyjä, joiden avulla sinä vielä kärsivällisellä nöyryydellä, puhtaalla uskolla ja rohkeudella, ei ruumiin, niinkuin sinulla vaan hyveellisen ja päättäväisen järjen rohkeudella — voisit saavuttaa, jollei korkeimman tiedon kukkuloita niin ainakin suuria asioita ihmisten maailmassa. Sinä tulet huomaamaan tämän nesteen herkeämättömän vaikutuksen kaikessa, mihin ryhdyt. Sydämesi tulee keskellä jokapäiväisiä iloja pyrkimään johonkin pyhempään, kunniantuntosi tulee alhaisten vaikuttimien seasta ponnistautumaan johonkin saavuttamattomaan. Mutta älä luule, että tämä itsestään voi saattaa sinua ihanuuteen. Yhtä hyvin voi tämä vaikutus johtaa häpeän ja rikoksen teille. Se on ainoastaan vastasyntynyt puutteellinen voima, joka ei koskaan salli sinun saada lepoa. Riippuu siitä, mihin sen suuntaat, josko tulet pitämään sitä pahana henkenä vai hyvänä.
"Mutta voi sinua, sinä olet kuin hyönteinen takertunut verkon silmukkoihin jaloin ja siivin. Sinä et ole ainoastaan hengittänyt nestettä, sinä olet myös herättänyt haamun, ja kaikista avaruuden olennoista ei mikään ole ihmiselle ilkeämpi kuin se — ja sinä olet katseesi edestä kohottanut sen huntua. Minä en voi sinulle antaa takaisin näkösi onnellista hämäryyttä. Tiedä kuitenkin, että meillä kaikilla — korkeimmilla ja viisaimmillakin — jotka todella olemme kulkeneet yli kynnyksen, on ollut ensimäisenä pelottavana työnä tuon hirvittävän vartijan voittaminen ja alistaminen. Tiedä, että sinä voit vapauttaa itsesi sen kalmakkaista silmistä — tiedä, että vaikka ne vainoovat, eivät ne voi vahingoittaa, jos vastustat niitä ajatuksia, joihin ne houkuttelevat, ja sitä kauhua, jonka ne synnyttävät. Pelkää niitä enimmän silloin kun et niitä näe. Ja nyt meidän tiemme eroovat, matojen lapsi! Kaikki minkä voin sanoa sinulle rohkaisuksi ja samalla varotukseksi ja opastukseksi, on jo sanottu. Ei minusta vaan sinusta itsestäsi on tullut tämä synkkä koetus, josta vielä toivon sinun rauhaan pääsevän. Minä tieteeni uskollinen palvelija ja edustaja, en pidätä mitään opetusta puhtaalta pyrkijältä, mutta tavalliselle pyytäjälle olen pimeä arvotus. Niinkuin ihmisen ainoa häviämätön omaisuus on muisti, niin minun taitonikaan ei voi särkeä palasiksi niitä aineettomia ajatuksia, jotka ovat sydämessäsi heränneet eloon. Vasta-alkavakin salatieteilijä voisi hajottaa tämän linnan maahan ja levittää vuoren tasangoksi. Mutta itse Mestarikaan ei voi sanoa: 'lakkaa olemasta' yhdellekään ajatukselle, jonka hänen tietonsa on synnyttänyt toisessa eloon. Sinä voit muuttaa ajatuksesi uusiin muotoihin, sinä voit harventaa ja hienontaa sitä yhä enemmän, mutta sinä et voi tyhjäksi tehdä sitä, jolla ei ole muuta kotia kuin muisti — ei muuta ruumista kuin aate. Jokainen ajatus on sielu: Turhaan siis minä tai sinä yrittäisimme tehdä menneisyyden tyhjäksi tai palauttaa sinulle nuoruutesi onnellisen sokeuden. Sinun täytyy kestää seuraukset hengittämästäsi nesteestä, sinun täytyy taistella nostamasi haamun kanssa!"
Kirje putosi Glyndonin kädestä. Jonkinlainen tylsyys seurasi niitä erilaisia tunteita, jotka lukiessa olivat toistensa kintereillä rientäneet — tylsyys samantapainen kuin syntyy, milloin ihmissydämestä äkkiä hävitetään joku palava kauan elätetty toivo — joko lemmen, ahneuden tai kunnianhimon synnyttämä. Se korkeampi maailma, johon hän oli niin janonnut, jonka puolesta hän oli ponnistellut ja uhrautunut, oli nyt häneltä suljettu "ainaiseksi" ja hänen oman hillittömyytensä ja itsepäisyytensä tähden. Mutta Glyndon ei ollut sitä luontoa, että hän kauan olisi pysähtynyt itseään tuomitsemaan. Hänen suuttumuksensa alkoi kärjistyä Mejnouriin, joka tunnusti häntä koetelleensa ja nyt oli jättänyt hänet oman onnensa nojaan — jättänyt haamun hätyytettäväksi. Mystikon moitteet pistelivät häntä enemmän kuin ne nöyryyttivät. Minkä rikoksen oli hän tehnyt ansaitakseen niin kovaa ja ylenkatseellista kieltä? Oliko ollut niin alhaista tuntea nautintoa Filliden naurusta ja silmienloisteesta? Eikö itse Zanoni ollut tunnustanut Violaa rakastavansa? Eikö hän ollut ottanut Violan mukaansa seuralaiseksi? Glyndon ei pysähtynyt ajattelemaan, että saattoi olla eroa toisen ja toisen lemmen välillä. Miksikä oli rikos, hän vielä ajatteli, langeta kiusaukseen, joka ei ollut kiusaus muille kuin rohkeille sieluille? Eikö mystillinen kirja, jonka Mejnour tahallaan oli jättänyt avoimeksi, pyytänyt häntä juuri "varomaan pelkoa?" Eikö siis tässä kaikella tavalla tahallaan yllytetty sielun voimakkaimpia vaikuttimia — kun kiellettiin huoneeseen astumasta, mutta annettiin käteen uteliaisuutta kiihottava avain — pantiin auki kirja, joka näytti viittaavan, millä keinoin uteliaisuus oli tyydytettävä? Yhtä nopeasti kuin nämä ajatukset nousivat hänen mieleensä, alkoi hän ajatella Mejnourin koko käytöstä joko kavalaksi aikeeksi syöstä kokelaan turmioon tai veijarin tempuksi, miehen, joka tiesi, ettei voisi täyttää antamiansa suuria lupauksia. Hänen vielä silmäillessään Mejnourin kirjeen salaperäisempiä uhkauksia ja varotuksia, näyttivät ne muuttuvan paljaitten vertausten ja kuvalauseitten kieleksi — platonilaisten ja pytagorealaisten salapuheeksi. Vähitellen hänestä alkoi tuntua, että se haamukin jonka hän oli nähnyt — vaikka se olikin ollut niin kauhistuttava — oli ainoastaan samanlainen harhakuva, jonka Mejnour tieteensä tempuilla helposti voi nostaa. Terveyttä tuova päivänvalo, joka tunkeutui huoneen kaikkiin soppiin, tuntui hymyllään ajavan pois kuluneen yön kauhut. Glyndonin ylpeys ja katumattomuus terästi hänen tavallista rohkeuttaan ja pukeuduttuaan hän yhtyi Paolon seuraan punaposkisena ja kepeäjalkaisena.
"Vai niin, Paolo", sanoi hän, "padrone, niinkuin häntä kutsut, pyysi sinua ottamaan minut vastaan kyläjuhlaan?"
"Niin hän teki, vanha raajarikko toi sanan. Se minua vähän kummastutti, sillä luulin hänen olevan kaukana poissa. Mutta tuollaisille suurille filosofeille on parikymmentä peninkulmaa leikkiä."