"Ha, ha, kuulkaa! — Hänen ystävänsä —"
"Niin, ystäväni Zanoni aikoo lähteä Roomaan vähäksi aikaa. Palatessaan on hän luvannut tulla luokseni jonakin päivänä illalliselle ja silloin esitän hänet teille ja Napolin parhaalle seurapiirille. Diavolo! hän on mitä viehättävin ja älykkäin herrasmies."
"Kerrohan, mitenkä niin äkkiä pääsit hänen ystäväkseen."
"Hyvä Belgioso, mikään ei olisi käynyt luonnollisemmin. Hän halusi saada aition San Carlossa, mutta tarvitseeko minun sanoa, että joka nurkka oli vallattu uutta oopperaa odotettaessa — ja miten mainio se olikaan! kuka olisi sitä odottanut tuolta perhanan Pisanilta! Ja uusi laulaja sitten! niitä kasvoja ja sitä ääntä — ah! Minä sain kuulla, että Zanoni halusi kunnioittaa Napolin taidetta, ja niinkuin ainakin osotan kohteliaisuutta eteville vieraille, lähetin tarjoomaan aitioni hänen käytettäväkseen. Hän suostuu tarjoukseen — minä pidän hänelle seuraa näytösten väliaikoina — hän on ihastuttava — hän pyytää minua illalliselle. Mikä palveluskunta hänellä on! Me istumme myöhään — minä kerron hänelle kaikki Napolin uutiset — tulemme hyviksi ystäviksi — hän vaatii minua ottamaan tämän jalokiven ennenkuin eroamme — se on vain pikkuasia, sanoo hän — mutta kultasepät arvioivat sen 5000 pistoolin[11] hintaiseksi — iloisin ilta, mikä minulla on ollut kymmeneen vuoteen."
Kavaljeerit keräytyivät ympärille ihailemaan jalokiveä.
"Signor, kreivi Cetoxa", sanoi muuan arvokkaan ja totisen näköinen mies, joka oli tehnyt ristinmerkin pari kolme kertaa napolilaisen kertoillessa. "Ettekö te tunne niitä omituisia huhuja, joita käy tästä henkilöstä, ja ettekö pelkää ottaa häneltä vastaan lahjaa, joka voi muassaan tuoda arveluttavia seurauksia? Ettekö te tiedä, että häntä sanotaan noidaksi — että hänellä on 'paha silmä'[12] että —"
"Olkaa hyvä ja säästäkää meiltä vanhanaikaiset taikauskonne", keskeytti Cetoxa halveksivasti. "Ne eivät enää ole muodissa, ei mikään muu nyt lyö leiville kuin skeptillisyys ja filosofia. Ja mitä muuten nämä huhut merkitsevät, jos niitä punnitaan? Ne johtuvat yksinomaan siitä, että joku 86-vuotias vanhus — aivan höpelö vanhuuttaan — juhlallisesti vakuuttaa nähneensä tämän saman Zanonin Milanossa 70 vuotta sitten (kun kertoja itse oli pieni poika) — vaikka Zanoni, niinkuin kaikki näette, on ainakin yhtä nuori kuin te tai minä, Belgioso."
"Mutta", sanoi totinen mies, "siinäpä se mysterio onkin. Vanha Avelli sanoo, ettei Zanoni näytä päivääkään vanhemmalta kuin milloin he tapasivat toisensa Milanossa. Hän sanoo, että silloinkin Milanossa — huomaa tämä — Zanoni toisennimisenä esiintyi samalla loistolla ja samalla salaperäisyydellä — ja että muuan vanha mies sielläkin muisti nähneensä hänet 60 vuotta aikaisemmin Ruotsissa."
"Turhia", vastasi Cetoxa, "samaa on sanottu silmänkääntäjä Cagliostrosta — pelkkiä satuja. Tahdon uskoa niitä, kun näen tämän timantin muuttuvan heinätukoksi. Ja muuten", lisäsi hän vakavasti, "pidän tätä etevää miestä ystävänä ja kuiskauskin hänen kunniaansa ja arvoansa vastaan tulee vastedes olemaan samaa kuin loukkaus minua kohtaan."
Cetoxa oli pelätty miekkailija ja oli keksinyt oman omituisen tuhoisan iskun. Vaikka totinen herra olisi ollut kuinka huolissaan kreivi Zanonin henkisestä tilasta oli hänellä yhtä suuri huoli omasta ruumiillisesta turvallisuudestaan. Hän kääntyi säälivästi silmäillen ja astui ylös portaita palatsiin.