"'Ja elämä ilman 'Jumalaa', lisäsi naamio, kun minä etsin uusia vertauksia.
"Tuon tutun äänen-kaiku käänsi ajatusteni virran. Hypähdin eteenpäin ja huusin:
"'Petturi tai perkele, viimeinkin sinut tapasin!'
"Olento nousi, kun lähestyin, nosti naamion ja näytti Mejnourin kasvot. Hänen kiinteä katseensa, mahtava vartalonsa kammotti ja piti minua loitolla. Seisoin maahan naulittuna.
"'Niin', sanoi hän juhlallisesti, 'me tapaamme toisemme ja tätä tapaamista olen minäkin etsinyt. Kuinka olet seurannut neuvojani? Näitäkö näytelmiä etsii Rauhantieteen seuraaja päästäkseen aavemaisen vihollisensa käsistä? Nuoko ajatukset, jotka lausuit — ajatukset, jotka tahtoisivat maailmankaikkeudesta pyyhkäistä pois kaiken järjestyksen — nuoko vastaavat viisaan toiveita, viisaan joka tahtoo kohota ikuisten sfäärien sopusointuun?'
"'Se on sinun vikasi — sinun' huudahdin minä. 'Karkota aave! Ota pois sielustani tämä kuluttava painajainen!'
"Mejnour katseli minua hetken aikaa kylmällä ja ivallisella ylenkatseella, joka herätti pelkoani ja vihaani, ja vastasi:
"'Ei, sinä omien aistimiesi uhri! Ei, sinun täytyy tyystin ja tarkalleen kokea ne harhat, joihin tieto ilman uskoa kiipee Titaanien tavoin.[60] Sinä himoitset tätä tuhatvuotista valtakuntaa — sinä saat sen nähdä! Sinä saat olla yksi osanottaja Valon ja Järjen valtakunnassa. Minä näen, kun puhun, sivullasi sen haamun jota pakenet — se astuu tiellesi — sillä on vielä valta sinuun — valta, jolle minäkään en mitään mahda. Toivotun vallankumouksesi viimeisinä päivinä, keskellä raunioita sen järjestyksen, jota sortona kiroot, etsi kohtalosi täyttymistä ja odota parannustasi.'
"Sillä hetkellä joukko naamioituja, räyhääviä, päihtyneitä, hoipertelevia töytäsi huoneeseen ja erotti minut mystikosta. Tunkeuduin heidän välistään ja etsin häntä kaikkialta mutta turhaan. Kaikki etsimiseni seuraavanakin päivänä oli yhtä hyödytöntä. Viikkoja käytin samaan tarkotukseen — ei jälkeäkään Mejnourista ollut löydettävissä. Väsyneenä petollisiin nautintoihin, ansaittujen moitteitten satuttamana kauhistuin Mejnourin ennustamaa näytelmää, jossa minun muka piti etsiä vapautustani, ja niin tulin viimein siihen päätökseen, että syntymämaani terveellisessä ilmapiirissä, sen järjestetyssä toimeliaisuudessa voisin työnteolla vapautua painajaisestani. Jätin kaiken, missä siihen asti olin riippunut kiinni, ja tulin tänne. Keskellä voitonhimoisia suunnitelmia ja itsekkäitä yrityksiä tunsin samaa huojennusta kuin juomingeissa ja hurjasteluissa. Haamu pysyi näkymättömänä, mutta nämä toimet tulivat pian minulle yhtä vastenmielisiksi kuin muut. Aina vaan tunsin, että olin syntynyt johonkin jalompaan kuin voittoa himoitsemaan — tunsin, että elämän voi tehdä yhtä arvottomaksi ja sielun yhtä alhaiseksi jäätävä ahneus kuin muut äänekkäämmät himot. Korkeampi pyrkimys ei koskaan jättänyt minua rauhaan.
"Mutta, mutta", jatkoi Glyndon, kalvennein huulin ja näkyvin väristyksin, "joka kerran kun yritin nousta korkeampaan elämään, tuli kauhea haamu. Se irvisti vieressäni maalaustelineeni luona. Runoilijoiden ja viisasten kirjojen edessä se seisoi polttavin silmin yön hiljaisuudessa, ja minä olin kuulevinani sen kuiskaavan kauheista viekotuksista, joita ei voi sanoin kertoa." Hän pysähtyi ja otsalla oli hikihelmet.