Cazotte säikähti kysymyksestä — hänen poskensa kalpenivat ja otsalla näkyi suuria hikipisaroita — huulet värisivät — hänen iloiset kumppaninsa tuijottivat häneen hämmästyneinä.
"Puhu!" kuiskasi vieras laskien hiljaa kätensä nerokkaan vanhuksen käsivarrelle.
Silloin Cazotten kasvojen ilme sulkeutui ja jäykistyi, hänen silmänsä harhailivat tyhjään avaruuteen ja matalalla ontolla äänellä hän vastasi näin:
"Te kysytte, kuinka se tulee kohtaamaan teitä itseänne, — teitä sen oppineita ja vähimmän itsekkäitä kannattajia. Minä vastaan: te markiisi de Condorcet tulette kuolemaan vankilassa, mutta ei mestaajan kädestä. Tuona rauhan ja onnen aikana filosofi kantaa mukanaan, ei elonnestettä vaan myrkkyä."[15]
"Cazotte parka", sanoi Condorcet, leppeästi hymyillen, "mitä on vankiloilla, mestaajilla, ja myrkyllä tekemistä tuon vapauden ja veljeyden ajan kanssa?"
"Juuri vapauden ja veljeyden nimessä vankilat täyttyvät ja telottaja saa työtä yllinkyllin."
"Te ajattelette pappisvehkeitä eikä filosofiaa, Cazotte", sanoi
Champfort.[16] "Entäs kuinka minun käy?"
"Te avaatte itse valtimonne suonet päästäksenne pois Kainin veljeydestä. Mutta olkaa huoleti, veitsi ei vie viimeisiä verenpisaroitanne. Teille, kunnioitettava Malesherbes, teillä Aimar Nicolai, teille, oppinut Bailly, minä näen mestauslavaa valmistettavan. Ja kaiken aikaa, oi suuret filosofit, teidän murhaajillanne ei ole kielellään muuta kuin filosofiaa!"
Seurasi yleinen ja täydellinen äänettömyys, kunnes Voltairen oppilas — skeptillisten akatemikkojen prinssi, kuumaverinen La Harpe huudahti pilkallisesti nauraen: "Älkää minua imarrelko, oi profetta, jättämällä minut pois kumppaneitteni kohtalon osallisuudesta! Enkö minä saa mitään osaa näytelläkseni teidän haavenäytelmissänne?"
Näin kysyttäessä Cazotten kasvot kadottivat luonnottoman kammon ja synkkyyden ilmeensä. Väkinäinen hymy, joka siinä tavallisesti oli, palasi ja leikki hänen kirkastuvissa silmissään.