Sillävälin Robespierre painoi päänsä rintaa vastaan ja näytti vaipuneelta mietteihin. "Elämä on hyvin surullinen, Couthon", sanoi hän äkkiä.
"Pyydän anteeksi, minä pidän kuolemaa vielä pahempana", vastasi ihmisystävä lauhkeasti.
Robespierre ei vastannut vaan otti laukustaan sen merkillisen kirjeen, joka myöhemmin tavattiin hänen papereittensa joukosta ja joka julaistussa kokoelmassa on merkitty n:rolla 61.[85]
"Epäilemättä", se alkaa, "olet levoton, kun et ennemmin ole minusta mitään kuullut. Älä ole huolissasi, sinä tiedät, että minä ainoastaan kirjotan tavallisen sananviejän kautta, ja koska hänet keskeytettiin viimeisellä matkallaan, on se viipymiseen syynä. Kun saat tämän kirjeen, niin käytä kaikkia keinojasi paetaksesi näyttämöltä, missä tulet esiintymään viimeisen kerran, jos esiinnyt. Turha olisi uudelleen mainita kaikkia syitä, jotka asettavat sinut vaaraan. Viimeinen askeleesi, jonka pitäisi nostaa sinut valtion päämiehen istuimelle, vie sinut kuitenkin mestauslavalle, ja alhaiso tulee sylkemään kasvoillesi, niinkuin se on sylkenyt niiden kasvoille, jotka olet tuominnut. Koska olet koonnut itsellesi riittävät elantovarat, odotan sinua kärsimättömästi, nauraakseni sinun kanssasi sille osalle, mitä olet näytellyt tämän kansan vaikeuksissa, kansan, joka on yhtä herkkäuskoinen kuin se on halullinen uutuuksiin. Ryhdy toimenpiteisiin meidän suunnitelmiemme mukaan — kaikki on valmiina. Minä lopetan. Kirjeenkantajamme odottaa. Odotan vastaustasi."
Hitaasti ja miettivästi diktaattori ahmi tämän kirjeen sisällön. "Ei", sanoi hän itsekseen, "ei, se, joka on maistanut valtaa, ei voi enää nauttia lepoa. Danton, Danton, sinä olit oikeassa: 'parempi on olla köyhä kalastaja kuin hallita ihmisiä'."
Ovi avautui, Payan palasi ja kuiskasi Robespierrelle: "Kaikki turvallista. Kutsu sisään mies."
Diktaattori tyytyväisenä käski palvelevan jakobinin tuoda Nicot hänen eteensä. Maalari astui sisään, rumissa kasvoissaan peloton ilme, ja seisoi suorana Robespierren edessä, joka syrjäsilmällä häntä mittaili.
On merkillistä, että useimmat vallankumouksen päämiehistä olivat perin rumia ulkonäöltään — Mirabeau ja Danton tavattoman rumia, David ja Simon julman ja raa'an näköisiä, Marat likaisen inhottava ja diktaattori synkkä ja sappikarvainen. Mutta kuten Robespierren sanottiin muistuttavan kissaa, oli hän myöskin siisti kuin kissa. Hänen pukunsa oli sileä ja puhdas, leuka puhtaaksi ajettu, laihat kädet valkoiset kuin naisen kädet. Sentähden hän oli suurena vastakohtana sille renttumaisuudelle, joka näkyi Nicotin koko käytöksessä ja ulkomuodossa.
"Sinä siis, kansalainen", sanoi Robespierre lempeästi, "tahdot puhua kanssani? Minä tiedän, että ansiosi ja kansalaishyveesi on liian kauan jäänyt huomaamatta. Sinä tahtoisit pyytää jotakin sopivaa tointa valtiossa? Älä arkaile — sano vaan!"
"Jalo Robespierre, sinä, joka maailmaa valaiset, minä en tule sinulta pyytämään suosionosotusta vaan tekemään valtiolle palveluksen. Olen löytänyt kirjeenvaihdon, joka paljastaa salaliiton, mihin kuuluu monta vielä epäilyksistä vapaata miestä." Ja hän pani paperit pöydälle. Robespierre tarttui niihin ja silmäili niiden yli kiihkeästi ja nopeasti.