VIII LUKU.
Viisauden Jumalatar.
"Muutamille hän on suuri jumalatar;
Muutamille pellon lypsylehmä.
Heidän huolensa on vain laskea.
Mitä siitä saatanehe voittoa."
Schiller.
Tämä viimeinen keskustelu Zanonin kanssa oli Glyndonin mielelle tyynnyttävä ja terveellinen. Mielikuvitusten sekavuudesta välähtivät taas hänelle esiin nuo onnelliset kultaiset suunnitelmat, jotka syntyvät nuoresta taiteenharrastuksesta, jotka liitelevät ilmassa ja valaisevat maailmaa niinkuin auringon eloasytyttävät säteet. Ja näihin unelmiin yhtyi samalla näky lemmestä, puhtaammasta ja kirkkaammasta kuin mitä hän elämässään vielä oli tuntenut. Hänen sielunsa palasi siihen ihanaan hengen lapsuuteen, jolloin kielletty hedelmä vielä ei ole syöty emmekä tunne muuta maailmaa kuin sen Eedenin, jota Eva sulostuttaa. Hänen sielunsa eteen nousi itsestään kuvia kodista, missä taide soi virkistystä ja missä Violan rakkaus ympäröitsi työntekoa onnella ja tyytyväisyydellä. Silloin, keskellä näitä tulevaisuuden haaveita, jotka nyt olivat hänen saavutettavissaan, kutsui hänet nykyisyyteen Mervalen, järki-ihmisen luja selvä ääni.
Jokainen ken on tutkinut sellaisten henkilöiden elämää, joissa tunteet ovat tahtoa voimakkaammat ja jotka epäilevät omaa tietoaan olevista oloista ja tuntevat oman alttiutensa ulkopuolisille sysäyksille — hän on huomannut, kuinka suuresti sellaisiin luonteisiin voi vaikuttaa yksinkertainen, terve, käytännöllinen ymmärrys. Näin oli laita Glyndoninkin. Usein oli hänen ystävänsä päästänyt hänet selkkauksista ja pelastanut tyhmyyksien seurauksista, ja Mervalen äänessä oli jotakin, mikä heti kylmensi hänen innostuksensa ja saattoi häntä häpeemään hyviä aikeitaan vielä enemmän kuin heikkoa käytöstään. Sillä vaikka Mervale olikin suora ja rehellinen mies, ei hän suvainnut liiallista jalomielisyyttä eikä myöskään liiallista herkkäuskoisuutta. Hän kulki tietään suoraan eteenpäin elämässä ja tunsi syvää ylenkatsetta sitä kohtaan, joka kunnaille pyrki, joko sitten perhosta tavottamaan tai saadakseen valtamerta nähdä.
"Minä sanon sinulle, mitä mietit, Clarence, vaikken olekaan Zanoni", virkkoi Mervale nauraen. "Minä tiedän sen silmiesi kosteudesta ja väkinäisestä hymystäsi. Sinä ajattelet tuota kaunista lumoojaa — San Carlon pientä laulajatarta."
San Carlon pientä laulajatarta! Glyndon punastui vastatessaan:
"Puhuisitko noin hänestä, jos hän olisi minun vaimoni?"
"En! sillä jos silloin uskaltaisin jotakuta halveksia, niin se olisi sinua. Pettäjä voi olla vastenmielinen, mutta petetty on halveksittava."