III LUKU.
"Totta tosiaan en sinua rakasta ainoastaan silmilläni."
Shakespeare.
Seuraavana päivänä, puolipäivän tienoissa, kävi Zanoni Violan luona, ja seuraavana ja sitten seuraavana ja taas seuraavana — ja ne päivät Violasta tuntuivat muusta elämästä lohkaistulta ihmeajalta. Ja kuitenkaan Zanoni ei milloinkaan käyttänyt sitä imartelun, melkeinpä jumaloimisen kieltä, jota näyttelijätär oli tottunut kuulemaan. Ehkä juuri hänen kylmyytensä, niin lempeä kuin se oli, lisäsi hänen salaperäistä viehätystään. Hän puhui paljon Violan menneestä elämästä, ja tuskin tyttö enää ihmettelikään (pelkoa hän ei ajatellutkaan), että hän niin paljon näytti tietävän ja tuntevan.
Zanoni pani tytön puhumaan isästään ja muistuttelemaan muutamia Pisanin hurjista sävellyksistä. Ja niitä kuunnellessaan hän saattoi vaipua ikäänkuin horroksiin. Mutta hän sanoi:
"Niinkuin soitto soittajalle, niin olkoon tiede viisaalle. Isäsi katseli maailmaa ympärillään ja kaikki oli epäsointua, sentähden että hänen sielussaan oli niin hieno sympatia niille sopusoinnun säveleille, jotka päivin ja öin virtaavat taivasten valtaistuimen juureen. Elämä täynnä hälinää ja intohimoja ja alhaisia pyyteitä, kuinka köyhä se vielä on tämän maan päällä! Mutta sisällään hän loi toisen elämän ja maailman, johon hänen sielunsa paremmin sopi. Viola, sinä olet sen elämän lapsi ja tulet olemaan sen valtakunnan asukas."
Ensimäisillä käynneillään Zanoni ei puhunut Glyndonista. Pian tuli kuitenkin päivä, jolloin hän palasi siihen aineeseen. Ja niin luottava, totteleva oli Violan suhde häneen, että vaikka se aine oli ikävä, hillitsi hän sydäntään ja kuunteli vaieten.
Viimein sanoi Zanoni: "Sinä olet luvannut, että tottelet minun neuvojani, ja jos, Viola, minä kysyisin sinulta, niin, jos vakavasti kehottaisin sinua rupeemaan tämän muukalaisen vaimoksi, jakamaan hänen kohtaloaan, jos hän sinua pyytäisi — kieltäytyisitkö silloin?"
Viola silloin tukahutti kyyneleet, jotka samensivat hänen silmänsä, ja omituisella nautinnolla keskellä tuskaa, nautinnolla sen, joka uhraa itse sydämensä sen hallitsijan käskystä, hän vastasi sopertaen: "Jos sinä voit niin määrätä — miksei —"
"Niin — sano!"