Ja hän puhui minulle toisesta! Toiselle olisi hän minut määrännyt! Ei, lempeä minä en tunne sinua kohtaan, Zanoni! Kuinka muuten olisin sinua kuunnellut suuttumatta? Kuinka muuten käskysi olisi voinut olla kuulumatta mahdottomalta? Niinkuin soittokoneen kielet tottelevat mestarinsa kättä, niin äänesi virittää sydämeni hurjimpiakin kieliä tahtonsa mukaan. Jos sinua miellyttää — olkoon! Sinä olet kohtaloni herra! Se ei voi kapinoida sinua vastaan! Minä aivan luulisin voivani lempiä ketä tahansa, johon sinä vaan vuodattaisit sinusta säteilevän valosi. Kaikkea mihin sinä olet koskenut, minä rakastan. Sinun kätesi leikki näillä viinipuun lehdillä, minä kannan niitä povellani. Sinä tunnut minusta kaiken rakkauden lähteeltä! Liian korkea ja liian kirkas olet, jotta sinua voisin lempiä, mutta sinä luot valoa muihin esineisiin, joita silmä voi katsella vähemmän häikäistyneenä. Ei, lempeä minä en tunne sinua kohtaan, ja sentähden en punastu, kun tunnustan tätä kaikkea. Häpeä minulle, jos lempisin sinua, kun tiedän sinun rinnallasi olevani niin mitätön olento.
* * * * *
Toinen — muistossani kaikuu se sana. Toinen! Tarkotatko, etten saisi sinua enempää nähdä? Ei murhe, ei epätoivo minuun tullut. Minä en voisi itkeä. Se on vaan ääretön yksinäisyyden tunne. Minä vaivun takaisin tavalliseen elämään ja värisen kylmästä sen autiudessa. Mutta minä tottelen sinua, jos niin tahdot. Saanhan toki sinut nähdä haudan tuolla puolla? Oi, kuinka ihanaa olisi saada kuolla!
Miksen ponnistele irtautuakseni siitä verkosta, johon tahtoni on kiedottu? Onko sinulla oikeutta minua noin hallita? Anna minulle takaisin, anna minulle takaisin se elämä, josta tiesin, ennenkuin sinulle itse elämänikin annoin. Anna minulle takaisin nuoruuteni huolettomat unelmat — anna vapaus sydämelleni, joka ääneensä ennen lauleli. Sinä olet vapauttanut minut kaikesta, mikä ei ole sinua itseäsi. Miksi syntiä olisi ainakin ajatella sinua — joskus nähdä sinut? Suudelmasi vielä hehkuu kädelläni: onko se käsi minun vallassani enää? Sinun suudelmasi pyhitti sen itsellesi. Muukalainen, minä en tahdo sinua totella!
* * * * *
Taas yksi päivä — yksi noista tärkeistä kolmesta on mennyt! Kummallista, että viime yön unen jälkeen on rintaani laskeutunut syvä rauha. Tunnen niin varmaksi, että olemukseni on sinuun yhdistyvä, enkä voi ajatella eroa sinusta. Tässä vakaumuksessa laskeudun levolle ja hymyilen sinun sanoillesi ja omalle pelolleni. Sinä pidät eräästä lauseesta, jota toistelet tuhansissa muodoissa — että sielun kauneus on usko — että mitä ihanteellinen sulo on kuvanveistäjälle, sitä on usko sydämelle — että usko oikein käsitettynä, ulottuu kaikkiin luojan tekoihin, ja Häntä me ainoastaan uskon kautta voimme tuntea — että usko luo meissä tyynen luottamuksen ja levollisen tulevaisuuden toivon — että se on kuutamovalo ihmismeren aallokossa. Nyt minä ymmärrän tätä uskoa. Minä hylkään kaiken epäilyksen ja kaiken pelon. Minä tiedän, että se side on heltiämättömäksi tehty, joka minun sisäisen elämäni yhdistää sinuun etkä sinä voi sitä katkaista, jos tahtoisitkin. Ja tämä muutos taistelusta tyyneyteen tuli minulle nukkuissani — nukkuissani ilman unennäköjä. Mutta kun heräsin, tunsin salaperäistä onnea — epämääräistä muistoa jostakin siunatusta — ikäänkuin sinä olisit jostakin kaukaa luonut hymyilyn minun uneeni. Illalla maata mennessäni olin niin surullinen; jokainen kukka tuntui ainiaaksi sulkeutuneen auringonvalosta, ja itse yö vallitsi sekä sydämessä että maan päällä. Nyt on maailma jälleen kaunis, mutta rauhallisen kaunis — ei tuulenhenkäyskään liikuta puuta — sinun puutasi — eikä yksikään epäilys minun sieluani.
VI LUKU.
"Joko väkivallan tai viekkauden kautta olet kärsimälläsi häpeän tai hirvittävän hukan."
Ori. Fur. Canto XIII, I.
Pieni huone, seinät täynnä maalauksia, joista yksikin oli enemmän arvoinen kuin palatsin omistajan koko sukupuu. Oikein lausui Zanoni: "Maalari on maagikko"; hän ainakin osaa sulattimestaan koota oikeata kultaa. Venetsialainen aatelismies voi olla keikari tai salamurhaaja — lurjus tai tyhmyri, mitätön tai mitätöntäkin huonompi, mutta jos hän on saanut istua Titianin[35] mallina, on hänen valokuvansa arvoltaan verraton. Muutamia tuumia maalattua kangasta on kalliimpi kuin ihminen suonineen ja lihaksineen, aivoineen ja pikku ajatuksineen.