Sitten käänsi Zanoni keskustelun aiheen, puhui jonkun aikaa iloisesti ja keveästi ja poistui sitten pian.
"Roisto!" ärjäsi prinssi, käyden Mascaria kaulaan, "sinä kavalsit minun!"
"Minä vakuutan teidän Korkeudellenne, että arvat olivat oikein asetetut! hänen olisi pitänyt heittää kaksitoista, mutta hän on itse piru, siinä kaikki."
"Ei ole mitään aikaa hukattavana", sanoi prinssi, päästäen käsistään käskyläisensä, joka vaieten järjesteli kaulahuiviansa. "Minun vereni kiehuu — minä tahdon voittaa tämän tytön, vaikka siihen kuolisin! Mikä kolaus se oli?"
"Ei muuta kuin että mainehikkaan esi-isänne miekka putosi alas pöydältä."
VII LUKU.
"Ei mitään henkiolentoja saa kutsua esiin, jollei ilma ole selkeä ja puhdas."
Rabbi Salomonin Avaimet (ransk.)
Kirje Zanonilta Mejnourille.
Taitoni on jo himmeä ja hämmentynyt. Olen kadottanut sen levollisuuden, joka on valtaa. Minä en voi vaikuttaa niiden päätökseen, joita mieluummin tahtoisin johdattaa rannikolle; minä näen heidän vaeltavan kauemmaksi ja syvemmäksi äärettömälle ulapalle, missä aluksemme aina kulkevat kohti väistyvää taivaanrantaa! Kummissani ja kauhuissani siitä, että voin ainoastaan varottaa siinä missä tahtoisin ohjata, olen minä katsahtanut oman sieluni syvyyteen. On totta että maiset halut minut sitovat nykyisyyteen ja erottavat niistä juhlallisista salaisuuksista, joita Järki ainoastaan maan mullasta puhdistuneena voi tutkia. Jalojen jumalallisten lahjojemme järkähtämätön ehto on, että jos ketään kohtaan tunnemme vajanaisia ihmistunteita, vihaa tai lempeä, niin heidän suhteensa pimenee tulevaisuusnäkömme. Mejnour, kaikki ympärilläni on sumua ja usvaa, minä olen langennut pois meidän ylhäisestä olemassaolostamme, ja katoomattoman nuoruuteni povesta, sen, joka hengessä yksin kukoistaa, on putkahtanut inhimillisen rakkauden tumma myrkkykukka.