Vuonna 1910 Baden-Powell, joka tällöin toimi ratsuväen ylitarkastajana, erosi aktiivisesta sotapalveluksesta, voidakseen kokonaan antautua Englannin sotavakoilutoimen johtoon. Se puoli hänen toimintaansa lienee luonnostaan salassa suurimmalle osalle hänen omiakin kansalaisiaan; sen sijaan on hänen alkuunpanemansa scout- eli partioliike vallannut jalansijaa yli koko maapallon.
Suomentaja.
KOKEMUKSENI VAKOOJANA
Rauhan aikaan on hankalata kirjoittaa sellaisista asioista kuin vakoojista ja vakoilutoimesta. Mutta nykyään, kun sota on käynnissä ja noiden »ihmiskunnan hylkyjen» menettelytapoja joka päivä paljastetaan sanomalehdissä, ei asialle ole haitaksi, vaikka siihen luokin jonkun verran valaistusta. Minä osaltani tuon korteni kokoon kertomalla vähän kokemuksistani vakoojana.
Vakoojille on tullut miltei samanlainen kohtalo kuin kummituksille. Ihmiset ovat hämärästi tajunneet mokomien olemassaolon, voimatta ja tahtomatta kuitenkaan oikein uskoa niitä — he eivät ole koskaan nähneet sellaista edessään; ja vain aniharvat ovat kohdanneet henkilöitä, jotka todella ovat olleet suoranaisessa kosketuksessa vakoojain kanssa. Minä voin kuitenkin omasta persoonallisesta kokemuksestani jutella vakoojista ja voin taata niiden olemassaolon, jopa vallan suuressakin määrässä; eikä vain Englannissa, vaan jok'ikisessä Europan kolkassa.
Tunnettu tosiasia on, että mikä hiljainen, selittämätön kopina hyvänsä voi saada heikkohermoiset ihmiset pelosta säpsähtämään; ja että esim. kaappi, josta keskiyön aikaan kuuluu ritinää, tahi mikä muu äkkiarvaamaton risahdus tahansa voi aikaansaada saman tuloksen. Samalla tapaa tuntevat sangen monet ihmiset kylmän karsivan ruumistaan, kun vain kuulevatkin puhuttavan vakoojista. Pelkkä maine niistä vaikuttaa heihin aivan samalla tapaa kuin jokin keskiyön kummitus.
En luule voivani alottaa esitystäni sen paremmin kuin koettamalla vapauttaa lukijani siitä sangen yleisestä käsityksestä, että jok'ikinen vakooja muka olisi kurja ja halveksittava yksilö, jollaisena ihmiset mielellään häntä pitävät. Jokapäiväisessä puheessahan sana vakooja on kerrassaan muuttunut haukkumanimeksi. Olkoon, ettei kieli voi enää tulla toimeen ilman sellaista voimasanaa — mutta kun on puhe todellisista vakoojista, niin jätettäköön pois se ylenkatseellinen sävy, joka puheessa siihen yleensä liitetään. Vakoojan toimeen voidaan ruveta joko vapaaehtoisesti (korvauksetta), komennuksesta (upseerit) tahi maksusta — mutta kussakin tapauksessa vakooja tällöin toimii isänmaansa hyväksi ja suorittaa — silloin kun sen tosiaankin kunnolla suorittaa — erinomaisen tärkeän ja suuriarvoisen työn maansa puolesta. Sen kestäessä hän lisäksi on alituisesti vaarassa joutua kiini — mikä rauhan aikana tietää sangen ankarata vankeusrangaistusta ja sodan aikana hirttonuoraa.
Toisin on kavaltajan laita, sellaisen vakoojan, joka rahasta myy oman maansa salaisuuksia vihollisvallalle. Hänestä ei ole ainuttakaan hyvää sanaa sanottavana.
VAKOOJAJÄRJESTÖT
Seuraavassa olen »vakooja» -sanan sijasta käyttänyt »toimitsijaa» eli »sotilasasiamiestä». Pitäen silmällä sotilaallisia tarkotusperiä voi nämä asiamiehet ryhmitellä seuraavasti: