Kuvasta näkyy, miten oikeanpuolinen vakooja vetää vahtisotamiehen huomiota puoleensa, niin että minä vasemmalla puolella istuen voin rauhassa piirustaa linnakkeesta kuvan.
Istuttuani ja hengäistyäni siinä jonkun aikaa huomasin säikähtäen, että tuo äsköinen veitikka varovasti konttasi esiin lähimmän särkän takaa. Minulla ei ollut enää aikaa piiloutua. Jäin istumaan alalleni ja tuijottamaan häneen; ja silloin sattui se kumma, että hän samassa silmänräpäyksessä kuin minut äkkäsi teki säpsähtävän liikkeen, sen sijaan että olisi käynyt kimppuuni ja vanginnut minut. Ilmeisesti me aristelimme kumpikin yhtä paljon toisiamme.
Sitten lähenimme mitä epäluuloisimmin toisiamme ja rupesimme haastelemaan keskenämme ranskaksi. Ennen pitkää minulle selvisi, että vaikka olimmekin eri kansallisuutta, olimme kuitenkin saapuneet paikkaile aivan samassa tarkotuksessa. Sitten oli meidän helppo sopia yhteistyöstä, ja verrattuamme piirustuksiamme ja muistiinpanojamme läheisessä hiekkahaudassa yhdyimme seuraavasta sotajuonesta:
Hän kävisi istumaan näkyvälle kohdalle hiekkasärkillä, kääntäisi selkänsä linnakkeeseen päin ja rupeisi tupakoimaan, aivan kuin välittäisi viisi koko turkkilaisvarustuksesta.
Hänen siten kiinnittäessä vahtisotilaan huomiota taholleen ryömisin minä linnakkeen vastakkaiselle puolelle ja piirustaisin muistikirjaani kaiken mitä vielä tarvitsimme.
Myöhään yöllä me sitten yhdyimme vieraan vakoojan asunnossa ja täydensimme piirustuksiamme. Pari päivää sen jälkeen lähdimme samassa laivassa Maltaan, missä tiemme erisivät — minun Englantiin ja hänen Italiaan.
Kun jouduimme päiväksi tai pariksi odottelemaan kumpikin laivavuoroamme Maltassa, esiinnyin minä siellä isäntänä. Satamaan laskiessamme osotin hänelle suuria 110 -tonnin tykkejä, jotka siihen aikaan puolustivat sataman suuta ja jotka kuka hyvänsä, jolla vain oli silmät päässä, voi itsekin nähdä. Näytin hänelle sitten muitakin mieltäkiinnittäviä pattereita; mutta enempää, kuin mitä itsekin omin silmin olisi voinut havaita, ei hän itse asiassa tullut tietämään.
Siitä huolimatta hän lähti Maltasta siinä vankassa vakaumuksessa, että oli hallitukselleen hankkinut kerrassaan kelpo saaliin, ja että hänellä oli tosiaan ollut mainio onnenpotkaus, kun oli saanut minut viattoman pölkkypään liehtarikseen.
Onnenpotkaus tulikin minun osakseni, kun hän jonkun aikaa jälkeen päin — ehkäpä ei kuitenkaan tahallaan — joutui palkitsemaan Maltassa hänelle osottamani kohteliaisuuden. Hän oli silloin suuren asevaraston päällikkönä eräässä maansa siirtomaassa. Varasto sijaitsi korkealla vuorten huipulla linnakkeiden keskellä, joita aika-ajoin muusta maailmasta erotti vuolas virta.
Tällöin saamieni ohjeiden mukaan minun tuli ottaa selkoa, oliko kyseenäolevassa siirtomaassa ryhdytty toimenpiteisiin maanasukkaista muodostetun reservijoukon asettamiseksi liikekannalle siltä varalta, että säännölliset joukot syystä tai toisesta siirrettäisiin muuanne.