Maanviljelyksestä hän oli tullut kärsimään pelkkää tappiota, ja hän oli noussut junaan siinä vakaassa aikomuksessa, että tavalla tai toisella lopettaisi päivänsä. Jollei minua olisi sattunut matkaan, olisi hän sen tehnytkin. Elämällä ei hänelle ollut enää vähintäkään arvoa. Minä sain hänet puhelemaan pitemmältä sortuneista toiveistaan sekä kerroin hänelle eräästä tuttavastani, joka asui samassa maanääressä; tämäkin oli maanviljelijä ja kaikki oli häneltäkin ensimmältä käynyt hullusti. Vasta kymmenvuotisen aherruksen perästä hän oli osannut oikealle reitille, ja alkoi jo menestyä joka suhteessa.
Tämä juttelu tuntui ilmeisesti elähyttävän jokseenkin tuulihattua matkatoveriani; ja vähitellen hän reipastui katselemaan asioita jälleen toivehikkaalta kannalta sekä puheli minulle aivan läheisistä yksityisseikoistaankin. Lopuksi sanoi hän: »Nytpä sanon teille erään asian — te kun olette tehnyt minulle suuren avun, niin tahdonpa minäkin auttaa teitä. Minä tiedän, että te olette saksalainen vakooja ja että teidät varmasti vangitaan sillä asemalla, jonne juna pysähtyy yöksi. Äskeisellä asemaila keksi alaupseeri teidät, ja minun ollessani lennätinkonttorissa tuli hän sisään ja sähkötti pääteasemalle, että muuan saksalainen vakooja oli ollut katselemassa tykkejä ja sitten jatkanut matkaansa tässä samassa vaunussa, jossa me nyt istumme.»
Minä nauroin makeasti tälle erehdykselle ja mainitsin hänelle, etten edes ollut saksalainen. Hän vastasi, ettei se mitään auttanut ja että minut joka tapauksessa vangittaisiin pääteasemalle tultua.
»Kuulkaapas nyt», jatkoi hän, »minä nousen itse junasta seuraavalla asemalla ja lähden ajamaan kotiani. En voi kutsua teitä luokseni, mutta minä neuvon teille oikein hyvän ravintolan asemakylässä, johon voitte yöpyä. Minä kehotan aivan vilpittömästi teitä tekemään niin — ja huomenna te lähdette matkaan varhaisella aamujunalla ja ajatte huoletta vaarallisen aseman ohi, ilman että teille tapahtuu yhtään mitään.»
Minä en voinut vastata miehelle muuta, kuin ettei minun englantilaisena tarvinnut mitään pelätä ja että aijoin jatkaa edelleen matkaani.
Seuraavalla asemalla me lausuimme toisillemme sydämmelliset jäähyväiset, hän nousi junasta ja minä ajoin edelleen. Mutta ennen pääteasemaa oli matkan varrella vielä yksi asema, ja sille tultua minä päätin noudattaa äsken saamaani neuvoa. Laskeusin junasta ja majoituin yöksi paikkakunnan ainoaan ravintolaan. Huomenissa läksin jälleen matkaan varhaisella aamujunalla, aivan niinkuin juttutoverini oli sanonut, ja sivuutin vaarallisen pääteaseman ilman mitään mainittavia.
Matkakumppanini neuvoa en edellisellä kertaa noudattanut siitä yksinkertaisesta syystä, että se saattoi olla sadin, johon livahdettuani olisi saatu selville, että todella olin vakooja. Mutta menettelemällä oman pääni jälkeen läpäisin ilman muuta ja vein perille kaiken mitä uudesta kenttätykistä meidän taholla tarvittiin tietää.
TURKKILAISTA VAHTISOTAMIESTÄ VEDETÄÄN NENÄSTÄ
Jokunen vuosi sitten rakensivat turkkilaiset itselleen uuden suuren varustuksen, ja minä sain asiakseni hankkia siitä lähempiä tietoja. Olin majoittunut läheisen maalaiskylän ravintolaan, ja aamulla varahin ennen auringonnousua lähdin ulos asunnostani siinä toivossa, että vahtisotilaat niin varhaisena hetkenä olisivat pitkän yövalvonnan jälkeen vähemmän valppaita toimessaan, ja että minä sentakia saisin kaikessa rauhassa mitata ne kulmat ja etäisyydet, joita tarvitsin piirtääkseni linnakkeesta kartan:
Aluksi kävikin kaikki aivan hyvin, mutta sitten keksin harmikseni muutaman veitikan, joka makasi ja tähysteli minua hiekkasärkiltä, aivan kuin piilotellakseen itseään minulta. Kulutin hyvän rupeaman välttyäkseni hänen katseiltaan — enhän tiennyt, oliko mies ehkä linnakkeesta lähetetty vahtisotamies, jonka tarkotuksena oli yllättää ja vangita minut — ja siinä huolessa kiinnitin onnettomuudekseni vallinsarvella seisovan vahdin huomion puoleeni. Tämä huusi jotain minulle. Minä en ymmärtänyt siitä sanaakaan, mutta kun hän samalla nosti kiväärin poskelleen, en voinut erehtyäkään hänen ajatuksestaan — ja minä kiirehdin korjaamaan persoonani turvaan muutaman hiekkasärkän taa.