Muuan ulkovalta oli hankkinut uuden kenttätykki-mallin, ja varjellakseen hiiskaustakaan kuulumasta sillä toimeenpannuista kokeista päätettiin nämä suorittaa eräässä tuon valtion kaukaisista siirtomaista.
Minä sain käskyn panna reppuni kuntoon ja lähteä katsomaan, mitä virkaa uudella tykillä oli.
Puheenaolevaan siirtomaahan tultuani sain kuulla, että kokonainen patteri uusia kenttätykkejä piti koeammuntaa erään rautatieaseman luona kaukana sisämaassa.
Lähemmin asiaa tiedusteltuani huomasin, että tuo asema oli vain jonkinlainen pysäkki. Sen läheisyydessä ei ollut pienoistakaan maakylää. Niin ollen ei tullut kysymykseenkään asettua asumaan paikkakunnalle; se olisi herättänyt huomiota. Kun kuitenkin kävi ilmi, että vakinainen juna siellä pysähtyi puolituntiseksi veturia vaihtaakseen, päätin lähteä matkaan saadakseni nähdä, voiko noin lyhyenä aikana mitään toimittaa.
Seuraavana päivänä nousin junaan. Se oli vallan kamalan hidas kapine, joka pysähtyi jokaisen kurjimmankin neekerikylän kohdalla, mitä radan varrella vain oli. Muutamalla pysäyspaikalla nousi vaunuun eräs seudun maanviljelijä. Hän näytti hyvin sairaalta ja menehtyneeltä, mutta siitä huolimatta me jouduimme puheisiin vuodentulotoiveiden johdosta.
Vihdoin viimein tulla rämisi juna sille asemalle, jonka läheisyydessä tykkien piti sijaita. Minä kurkistelin innokkaasti akkunasta nähdäkseni vilauksen niistä, ja iloni oli suuri, kun keksin koko patterin ampumavalmiina aivan aseman ulkopuolella. Kaikki junassa olijat nousivat maahan jaloittelemaan, ja minä tietysti myöskin riensin kiireimmän kautta asematalon läpi tarkastamaan tykkejä lähimatkalta.
Vahtisotilas oli parahiksi ennättänyt siirtyä patterin vastakkaiselle puolelle, niin että minä kerkisin lähestyä tykkejä niin lähelle että voin tarkastella hiukan niiden takalatausvehkeitä, ennenkun hän kiertomatkallaan jälleen saapui minun puolelleni.
Heti minut äkättyään hän pani juoksuksi ja päästi samalla kertaa huudon, joka sai toisen miehen kiiruhtamaan esiin asematalon nurkan takaa. Tämä, joka oli vahtia komentava korpraali, syöksyi kimppuuni ja haukkui minua silmät suut täyteen, kun olin rohjennut luvatta tulla niin lähelle patteria. Minä koetin selittää hänelle parhaani mukaan, että olin vain tahtonut ojentaa vähän sääriäni niinkuin kaikki muutkin matkustajat, ja etten niin hiukkaakaan välittänyt hänen vanhoista tykkirämistään. Mutta lorun loppu oli se, että hän kyyditsi minut joutuun takaisin asematalon lävitse.
Vaunuun tultuani ja huomatessani olevani siellä yksin, otin esiin sotakiikarini ja rupesin tähystämään tykkejä niin hyvin kuin voin. Olin ennättänyt keksiä useita mieltäkiinnittäviä yksityiskohtia ja m.m. huomannut tykkien kaliiberin ja painon — jotka olivat selvin kirjaimin maalatut niiden kylkiin —, kun akkuna edessäni äkkiä pimeni. Silmätessäni ylös muistikirjastani, johon juuri piirtelin huomioitani, näin korpraalin seisovan ulkopuolella ja tuijottelevan minua. Hän oli yllättänyt minut itse teosta. Merkillistä kyllä, ei siitä seurannut mitään sen kummempaa.
Hetkisen perästä saapui sairas maanviljelijäkin vaunuun. Asemapäällikkö puhalsi pilliinsä, ja pian juna lähti reistaamaan eteenpäin. Minä rupesin jälleen puhelemaan matkatoverini kanssa ja tiedustelin hänen huonovointisuutensa syytä. Kyyneleet silmissä uskoi miesparka minulle, ettei mikään tauti, vaan pelkästään hänen tukala taloudellinen tilansa sen oli aiheuttanut.