[Eipä siitä muuten paljon puuttunutkaan. Lat. huom.]

He eivät olleet ottaneet lukuun sitä mahdollisuutta, että buurit ja englantilaiset saattaisivat toimia käsi kädessä Etelä-Afrikassa. He eivät olleet uskoneet, että Englannin joukkoja voitaisiin siirtää sieltä Europaan; vielä vähemmän, että Etelä-Afrika lähettäisi omat joukkonsa taistelemaan Saksan afrikalaista siirtomaavaltaa vastaan, niin että ensinmainitut, säännölliset armeijaosastot voitiin kulettaa Englantiin vahvistamaan kotiarmeijan rivejä.

He kuvittelivat, että Englannin merentakaiset siirtomaat muka olivat liian heikosti varustetut ollakseen miksikään hyödyksi alkavassa jättiläiskamppauksessa. He eivät tulleet ajatelleeksikaan, että Englannin nuoriso kymmenin ja sadointuhansin rientäisi lippujen alle; että nimenomaan se seikka, että englantilaisen nuorison kasvatus, luonne ja urheilunharrastus on omiaan tekemään siitä mainioita sotilaita, salli tämän maan polkea kamarastaan yhäti uusia armeijoja toisensa perästä, sitte kun verileikkiin täydellä todella oltiin ryhdytty ja yleisen asevelvollisuuden välttämättömyys havaittu todeksi.

Kaikkien näiden seikkain olisi pitänyt olla jo ennäkolta selvillä, jos saksalaiset olisivat älynneet käyttää toimitsijamiehinään ylemmässä yhteiskunta- ja sivistystasossa olevia henkilöitä.

TAKTILLISET TOIMITSIJAT

Näiden tehtävänä on, kuten aikaisemmin mainittiin, paitsi vihollismaan puolustusvalmiuden tutkimista sotavoimiin, varustukseen ja asekelpoisuuteen nähden, myös selonottaminen todennäköisistä taistelualueista sekä tarpeellisten ennakkovarustelujen toimittaminen niillä.

Saksalaiset ovat nykyisessä sodassa ottaneet käytäntöön eräänlaisia suunnattomia mörssäreitä, joiden granaateille englantilaiset sotilaat ovat antaneet pilanimen »Musta Maija» niiden räjähtäessä synnyttämien paksujen savupilvien takia. [Näille mörssäreille ovat saksalaiset puolestaan antaneet pilanimen »Paksu Bertha» niiden valmistuspaikan (Kruppin tehtaiden) omistajattaren rouva Bertha Krupp v. Bohlenin nimen mukaan. Suom. huom.] Näitä tykkejä voidaan käyttää ainoastaan semmoisissa paikoissa, missä ne voidaan asettaa kylliksi tukevalle betonialustalle. Sen vuoksi ovat saksalaiset pitäneet huolta, että sellaisia alustoja on etukäteen rakennettu kaikkiin paikkoihin, joissa he ovat otaksuneet tykkien tulevan käytäntöön. Näin on tehty sekä Belgiassa että Ranskassa, ja kun alustojen rakentaminen on toimitettu rauhan aikaan, on sen tietysti pitänyt tapahtua mitä syvimmässä salaisuudessa. Epäluulojen välttämiseksi on annettu jonkun saksalaisen ostaa tai vuokrata jokin maakartano, jolle nimenomaan on aikomus rakentaa moisia alustoita; ja jonkun ajan kuluttua on uusi isäntä antanut laskea perustuksen muka uudelle talousrakennukselle — tahi kaupunkien läheisyydessä tehdaslaitokselle — ja pystyttänyt sille helposti purettavan rakennuksen.

Tällainen menettely ei tietystikään herätä erityistä huomiota; ja ennen suursodan puhkeamista lieneekin sellaisia rakennuksia ollut koko paljon vastaisilla sotatantereilla. Sotajoukkojen tultua paikalle oli niiden vain purettava nuo hatarat päällysrakennukset, ja sitten olivat betonialustat valmiit käytettäviksi tykistöä varten.

Muutama vuosi sitten sai Englannin sotilasministeriö ilmotuksen, että vieras valta paraikaa rakennutti tykkialustoja sellaiseen kohtaan, jolle ei ennen oltu osattu antaa juuri minkäänlaista sotilaallista merkitystä.

Minä sain määräyksen ottaa selvää tämän ilmotuksen todenperäisyydestä. Tietystikään ei paikalle käynyt lähteminen vormupukuisena; se olisi heti herättänyt epäluuloa, minä en olisi saanut nähdä mitään ja arvatenkin olisin tullut vangituksi vakoilijana. Majoituin sentakia lähistöön erään ystävällisen maanviljelijän luo. Seudulla vallan vilisi metsälintuja, ja minä miilustelin haulikko kainalossa ympärinsä päiväkaudet. Tällöin koetin saada yleissilmäyksen maaperäsuhteista ja punnita mielessäni, mitkä kohdat paraiten soveltuivat tykistön asettamista varten; sen tehtyäni kiipesin merkillepanemilleni kunnaille tähyämään tapaisinko niillä peltokanoja (tai muuta huomiota ansaitsevaa). Sillä tapaa minä piankin tapasin mitä etsin: upseereita, jotka mittailivat maaperää, ja työmiehiä, jotka löivät maahan paaluja ja viitoittivat linjoja. Heidän hommistaan en voinut erehtyäkään.