Asiasta keskusteltiin silloisen tavan mukaan eräässä kumpaisenkin huoneen asettamassa valiokunnassa. Laillista puoluettomuutta ei edes teeskenneltykään. Sir Robert Walpole'lla oli tapana sanoa suoraan, ett'ei vaaliriidoissa käynyt osoittaminen minkäänlaista armoa. Kiihtymys oli suuri tässä tilaisuudessa. Nyt ei oikeastaan ollutkaan kysymystä siitä, oliko Clive valittu laillisesti vai epälaillisesti, vaan siitä, kumpiko, Newcastle vai Fox, tuli olemaan uuden alihuoneen herrana ja siis myöskin ensimmäisenä ministerinä. Taistelu oli pitkä ja kiivas ja voitto näyttää kallistuneen milloin toiselle milloin toiselle puolelle. Fox käytti kaikkia harvinaisia debattilahjojaan, löi toiset puolet huoneen lakimiehiä heidän omilla aseillansa ja sai aikaan yhden valtiovaraston miesten vallalle epäedullisen äänestyksen toisensa perästä. Valiokunta teki päätöksensä Clive'n eduksi. Mutta kuin se annettiin tiedoksi alihuoneessa, tapahtui käänne asiain juoksussa. Tory-puolueen jäännöksellä oli, huolimatta sen halveksitusta tilasta, kuitenkin tarpeeksi painoa voidaksensa vaikuttaa Newcastle'n ja Fox'in puolueiden välillä tasalla olevaan vaakaan. Tory-puolue ei voinut kuin halveksia Newcastle'a. Fox'ia se vihasi rohkeimpana ja viekkaimpana valtiomiehenä, taitavimpana debattimiehenä whigein joukossa, Walpole'n alituisena ystävänä ja Cumberlannin herttuan hartaana liittolaisena. Hoiperreltuansa viimeiseen hetkeen saakka, päätti se äänestää samalla puolella pääministerin ystävien kanssa. Seuraus oli, että huone pienellä enemmistöllä hylkäsi valiokunnan päätöksen, ja Clive menetti sijansa parlamentissa.
Kuin Clive nyt oli karkoitettu parlamentista ja hänen varansakin olivat supistuneet, alkoi hän luonnollisesti jälleen luoda katseensa Indiaan päin. Kompania ja hallitus olivat hyvin halulliset käyttämään häntä palveluksessaan. Karnatikissa oli tosin saatu toimeen Englannille edullinen sopimus. Dupleix oli tullut syrjäytetyksi ja palannut suunnattoman suuren omaisuutensa tähteiden kanssa Eurooppaan, jossa parjaukset ja rettelöt pian saattoivat hänet hautaan. Mutta useammat enteet osoittivat, että sota oli hankkeissa Franskan ja Ison Britannian välillä; ja sentähden tahdottiin lähettää taitava sotapäällikkö kompanian siirtopaikkaan Indiassa. Tirehtorit määräsivät Clive'n St Davidin linnan kuvernööriksi. Kuningas teki hänet everstiluutnantiksi brittiläisessä armeijassa, ja v. 1755 purjehti hän jälleen Aasiaan.
Hän sai palattuansa itämaille ensimmäiseksi tehtäväksensä Gerian linnoituksen valloittamisen. Tämä kallioniemelle rakennettu ja melkein kokonansa meren ympäröimä linna oli erään Augria-nimisen ryövärin pesäpaikkana, jonka alukset kauan olivat olleet Arabian lahden kauhistuksena. Amirali Watson, joka komensi Englannin laivaston osastoa itäisillä merillä, poltti Augrian alukset ja Clive ahdisti sillä välin linnaa maan puolelta. Paikka kukistui pian, ja valloittajat jakoivat keskenänsä sadanviidenkymmenen tuhannen sterlinkipunnan suuruisen voittosaaliin.
Tämän urostyön jälkeen lähti Clive virkapaikalleen St Davidin linnaan. Hän ei ollut ehtinyt olla täällä kahta kuukautta, kuin sanoma tuli, joka pani tuon rohkean ja tehokkaan miehen koko neron vireille.
Bengali oli varakkain kaikista niistä maakunnista, jotka olivat kuuluneet Tamerlanin hallitsijasuvun alle. Ei mikään osa Indiata ole luonnoltaan niin edullinen sekä maanviljelykselle että kaupalle. Satahaaraisena mereen juokseva Ganges on muodostanut avaran, multarikkaan tasangon, joka troopillisenkin taivaan alla kilpailee huhtikuun viheriöitsevän kasvullisuuden kanssa Englannissa. Riisivainiot antavat sadon, jommoista ei missään muualla tavata. Höysteiden, sokeri- ja öljykasvien ylenpalttisuus on tavatoin. Jokiloissa on niin runsaasti kaloja, ett'ei niistä koskaan loppua tule. Autiot saaret meren rannalla, jotka ovat peitetyt vahingollisilla kasveilla ja vilisevät hirviä ja tiikerejä, antavat viljeltyjen seutujen asukkaille yli tarpeen suoloja. Se suuri joki, joka tekee maan hedelmälliseksi, on kerrallaan itämaiden kaupan tärkein kulkuväylä. Indian rikkaimmat kauppa-asemat, sen loistavimmat pääkaupungit ja mainioimmat pyhiöt ovat tämän joen ja sen haarajokien rannoilla. Inhimillinen yksivaltaisuus on jo vuosisatoja turhaan taistellut tätä luonnon ylellisyyttä vastaan. Huolimatta muhamettilaisista despoteista ja Marattilaisten ryöväyksistä, oli Bengali tunnettu itämailla jonakin Edenin tarhana ja varakkaimpana kuningaskuntana. Sen väestö karttui verrattoman nopeasti. Sen viljavarat riittivät elättämään kaukaisia maakuntia, ja Londonin sekä Parisin vallasnaiset pukivat itsensä sen kangastuolien hienoihin tuotteihin. Se lauhkean ilman lamauttama ja rauhan toimiin tottunut heimokunta, joka asui tässä rikkaassa seudussa, oli muihin Aasialaisiin verraten samassa suhteessa, kuin Aasialaiset ylimalkaan ovat Euroopan rohkeihin ja nerokkaihin lapsiin. Kastilialaisilla on sananlasku, joka sanoo, että Valensian maa on vettä ja sen miehet naisia, ja tätä vertausta voipi varsinkin yhtä hyvällä syyllä käyttää alisen Gangesin avaran tasangon suhteen. Teki Bengalilainen mitä hyvänsä, niin tekee hän sen veltosti. Mielitoimiansa harjoittaa hän istuillaan. Hän kammoksuu ruumiin ponnistuksia, ja, vaikka kylläkin kielevä riidoissa, antautuu hän harvoin tappeluun eikä rupea paljo milloinkaan sotilaaksi. Epäilemme tokko itä-indialaisen kompanian koko armeijassa on sataa syntyperäistä Bengalilaista. Ei ole kenties milloinkaan löytynyt kansaa, jonka luonto ja tottumus ovat tehneet niin peräti omaksensa muukalaista i'estä kantamaan.
Euroopan suurilla kauppakompanioilla oli jo kauan ollut liikepaikkoja Bengalissa. Franskalaiset olivat asettuneet Tsjandernagoreen ja Hugliin, jossa vielä nytkin ovat. Hollantilaisilla oli ylempänä joen varrella Tsjinsura hallussaan. Lähemmäksi merta olivat Englantilaiset rakentaneet Williamin linnan. Kirkko ja avarat varastohuoneet kohosivat sen läheisyydessä. Joen kumpaisellakin rannikolla oli itä-indialaisen kompanian korkeimmilla asiamiehillä joukko tilavia taloja, ja syntyperäiset olivat läheisyyteen perustaneet suuren ja vilkasliikkeisen kaupungin, johon muutamat sangen varakkaat hindulaiset kauppiaat asettuivat. Mutta, sillä paikalla, jonka Chowringin palatsit nykyjään peittävät, ei ollut kuin muutamia pahanpäiväisiä, oljilla katettuja hökkeliä. Vesilintujen ja alligatorien vallassa oleva dsjungeli peitti linnan nykyisen paikan ja sen kadun, joka nyt auringon laskun aikaan joka päivä on täynnä Kalkutan loistavimpia vaunuja. Englantilaiset maksoivat siitä maapalaisesta, jolla heidän kauppa-asemansa oli, niinkuin muutkin suuret tilalliset, hallitukselle veroa, ja he olivat, niinkuin muutkin suuret tilanhaltijat, oikeutetut harjoittamaan jonkunlaista tuomiovaltaa alueessansa.
Varakuningas, jota Englantilaiset kutsuivat Aliverdi Kaniksi ja joka, samoin kuin muutkin mogulin varakuninkaat, oli tullut itsenäiseksi valtiaaksi, hallitsi kauan Bengalin suurta maakuntaa ynnä Orissaa ja Baharia. Hän kuoli v. 1756 ja valta siirtyi hänen pojanpojallensa, nuorukaiselle, joka oli alle kahdenkymmenen vuoden ja nimeltään Suradsja Daula. Itämaiden despotit ovat kenties kehnoin luokka inhimillisten olentojen joukossa, ja tämä onnetoin nuorukainen oli kehnoimpia luokassaan. Hänen ymmärryksensä oli luonnostaan heikko ja hänen olentonsa luonnostaan epämiellyttävä. Hän oli saanut kasvatuksen, joka olisi voinut lannistaa hyvänkin ymmärryksen ja turmella jalonkin luonnon. Hän oli ymmärtämätön, kosk'ei kukaan milloinkaan uskaltanut saattaa hänelle asioita ymmärrettäviksi, ja itsekäs, kosk'ei hänen milloinkaan annettu kokea että hän riippui toisten hyvästä tahdosta. Aikainen irstas elämä oli lamauttanut hänen ruumiinsa ja henkensä voimat. Hän nautti kohtuuttomalla tavalla väkeviä juomia, joista hänen heikot aivonsa tulistuivat milt'ei hulluuteen. Hänen mieliseuralaisensa olivat kansan kehnoimpiin kerroksiin kuuluvia imartelijoita, joiden ainoana ansiona oli hullunkurisuus ja orjamaisuus. Hänen sanotaan vajonneen sille viimeiselle inhimillisen kehnouden asteelle, jolla julmuus itsessänsä on miellyttävä, jolla tuskan näkeminen jo sinänsä, ilman että mikään etu on saavutettava, mikään rikos rangaistava, mikään vaara torjuttava, herättää ihastuksen tunteita. Jo aikaisin huvittelihe hän eläinten ja lintujen kiduttamisella, ja aikamiehenä tuotti hänelle lähimmäistensä kurjuus vielä suuremman huvituksen.
Suradsja Daula oli pienestä pitäen vihannut Englantilaisia. Tämä oli hänen oikkujansa ja niitä ei milloinkaan vastustettu. Hänellä oli peräti liioiteltu käsitys niistä rikkauksista, jotka heidän ryöstämisellään saavutettaisiin, ja hänen heikko ja kehkeämätöin ymmärryksensä ei pystynyt tajuamaan, että, jos Kalkutan aarteet olisivat olleet vieläkin suuremmat kuin hän luuli niiden olevan, niin ei ne sittenkään olisi voineet korvata sitä tappiota, jonka hän välttämättömästi tuli kärsimään, jos hän väkivaltaisuudellansa pakoitti eurooppalaisen kaupan siirtymään toiseen paikkaan pää-asemastaan, joka oli Bengali. Riidan tekosyitä keksittiin pian. Englantilaiset olivat, varoen sodan syttyvän Franskalaisten kanssa, alkaneet varustaa siirtopaikkaansa valleilla ilman nabobin erityistä lupaa. Eräs varakas syntyperäinen, jonka hän tahtoi ryöstää, oli paennut Kalkuttaan eikä häntä palautettu sieltä. Tämmöisillä perustuksilla marssi Suradsja Daula suurella armeijalla Williamin linnaa vastaan.
Dupleix oli pakoittanut kompanian palvelijat Benaresissa rupeamaan valtiomiehiksi ja sotilaiksi. Bengalissa olivat he yhä edelleen harjoittaneet yksistään kauppatoimia, ja uhkaava vaara herätti heissä kauhistusta ja hämmästystä. Kuvernööri, joka oli kuullut paljo Suradsja Daulan julmuudesta, kävi peljästyksestä neuvottomaksi, riensi venheesen ja pakeni likeisimpään laivaan. Sotaväen päällikkö arveli olevan viisainta noudattaa näin oivallista esimerkkiä. Linna otettiin heikon vastarinnan perästä ja suuri joukko Englantilaisia joutui valloittajan käsiin. Nabobi asettui kuninkaallisella komeudella kauppapaikan muhkeimpaan taloon ja käski tuoda Mr. Holwell'in eteensä, joka oli arvoltaan etevin vangittujen joukossa. Hänen ylhäisyytensä morkkasi Englantilaisten ynseyttä ja intoili löytämänsä aarteen vähyyttä, vaan lupasi säästää heidän henkensä ja meni levolle.
Tämän jälkeen tapahtui se suuri rikos, joka on merkillinen tavattoman julmuutensa ja sen hirveän koston tähden, mikä sillä oli seurauksena. Englantilaiset vangit jätettiin vartijain armoihin, ja vartijat päättivät sulkea heidät yöksi linnan vankihuoneesen, joka oli tuo "mustan luolan" kauhealla nimellä tunnettu komero. Tämä vankihuone olisi sikäläisessä ilma-alassa ollut liian pieni ja ahdas yhdelle ainoallenkin europpalaiselle pahantekijälle. Se ei ollut alaltaan kuin kaksikymmentä neliöjalkaa. Sen pienet ilmareijät olivat suljetut. Kesäinen päivän käänne, se vuoden aika oli käsissä, jolloin Englannista kotiperäiset tuskin tilavissa huoneissa ja viuhkainten alituisesti liehuessa voivat kestää Bengalin polttavaa kuumuutta. Vankeja oli kaikkiansa neljäkymmentä kuusi. Kuin heitä käskettiin menemään luolaan, luulivat he sotilasten piloittelevan ja pitäen henkensä turvattuna nabobin lupauksen johdosta, olivat he hyvällä tuulella, nauroivat tuolle mahdottomalle käskylle ja laskivat leikkiä siitä. Pian huomasivat he erehtyneensä. He väittivät vastaan, he rukoilivat, mutta turhaan. Vartijat uhkasivat hakata alas maahan jokaisen joka virkaili. Vangitut tungettiin miekan kärjellä kammioon ja ovet suljettiin ja lukittiin heidän perästänsä.