Madrasin hallitus päätti, rohkaistuna näiden tapausten kautta, lähettää Clive'n johdolla vahvan apujoukon Tritsjinopolin varustusväelle. Mutta juuri samaan aikaan saapui majori Lavrence Englannista ja otti ylipäällikkyyden. Clive'n omapäiseen ja toisen valtaa kärsimättömään luonteesen katsoen, joka oli tullut näkyviin sekä koulussa että kauppahuoneessa, olisi voinut odottaa ett'ei hän, semmoisten urostöiden jälkeen, toimisi innolla ja hyvällä mielellä alapäällikkönä. Mutta Lavrence oli jo aikaisin kohdellut häntä hyvästi, ja me noudatamme Clive'ä kohtaan ainoasti totuuden vaatimuksia sanoessamme, ett'ei hyvyyttä koskaan osoitettu hänelle turhaan, vaikka hän muuton kyllä olikin ynseä ja kopea. Hän totteli ilolla vanhan ystävänsä käskyjä ja oli yhtä innokas toimissaan toisella sijalla, kuin hän olisi voinut olla ensimmäisellä. Lavrence tiesi vallan hyvin pitää tämmöistä apua arvossa. Vaikka hänen omat henkiset kykynsä rajoittuivat tavalliseen terveesen järkeen, tiesi hän kuitenkin antaa loistavilla lahjoilla varustetun apulaisensa kyvylle sen täydellisen arvon. Vaikka hän oli tutkinut sotatiedettä perusteellisesti ja samoin kuin kaikki ihmiset, jotka ovat nauttineet järjesteellistä opetusta ammatissaan, oli taipuvainen halveksimaan toimensa äkkiharjoittajoita, oli hän kuitenkin tarpeeksi vapamielinen tunnustamaan, että Clive oli poikkeus yleisestä säännöstä. "Muutamia", kirjoitti hän, "miellyttää katsoa kapteeni Clive'ä onnen ja tilaisuuksien suosikiksi, mutta minun mielestäni ja sen mukaan kuin minä olen oppinut tuntemaan tätä herrasmiestä, on hän ansainnut ja saattanut odottaa hankkeillensa kaiken sen menestyksen, joka niillä on ollut — hän on pelkäämättömän uskalias, jäykkä luonnoltaan ja hallitsee itsensä aina suurimmissakin vaaroissa — hän on syntynyt sotilaaksi; sillä ilman minkäänlaista sotilaan kasvatusta tahi paljoa seurustelematta sotilaan kasvatuksen saaneiden kanssa, johdatti hän, paljaalla ymmärryksellään ja hyvällä älyllään, niinkuin kokenut upseeri ja kelpo sotilas armeijan taidolla semmoisella, joka varmaan takasi menestyksen."
Franskalaisilla ei ollut yhtään päällikköä, jonka he olisivat voineet asettaa näitä kahta ystävystä vastaan. Vaikka Dupleix juonittelu- ja vehkeilemistaidossa veti vertoja jokaiselle Eurooppalaiselle, joka on ottanut osaa Indian vallankumouksiin, ei hän ollut sopiva itse johtamaan sotaliikkeitä. Hän ei ollut kasvatettu sotilaaksi eikä hänellä ollut mitään taipumusta sotilaaksi tulemaan. Hänen vihamiehensä syyttivät häntä pelkurimaisuudesta ja hänen puolustuksensa oli kapteeni Bobadill'in puolustuksen veroinen. Hän sanoi sentähden pysyvänsä kaukana ampumisen räiskeestä, että hiljaisuus ja rauha olivat otollisemmat hänen haltijallensa ja että hänen oli vaikea keskellä tykkien räjähdyksiä ohjata ajatustensa juoksua. Hän oli sentähden pakoitettu uskomaan muille suurten sotahankkeidensa toimeenpanemisen, ja hän valitti katkerasti, että ne toimitettiin huonosti. Hänellä oli tosin ollut erään mainion ansiollisen upseerin, kuuluisan Bussy'n, apu. Mutta Bussy oli marssinut nisamin kanssa pohjoiseen päin, ja hänen omain sekä Franskan etujen valvominen tämän ruhtinaan hovissa antoi hänelle kylliksi tekemistä. Dupleix'in luo jääneiden upseerien joukossa ei ollut ainoatakaan kykenevätä miestä ja suuri osa heistä oli poikia, joiden äkkinäisyydelle ja mielettömyydelle sotamiehet nauroivat.
Englantilaiset olivat voitolla joka paikassa. Tritsjinopolin piirittäjät joutuivat itse piiritettäviksi ja he pakoitettiin antaumaan. Tsjunda Sahib joutui Marattilaisten käsiin, ja hän tapettiin luultavasti kilpailijansa, Mahommed Alin yllytyksestä. Vaan Dupleix'in mieli oli lannistumatoin ja hänen apukeinonsa loppumattomat. Hän ei saanut enää isänmaastansa Euroopasta mitään apua eikä kannatusta. He hylkäsivät hänen politiikinsa. He eivät antaneet hänelle mitään raha-apua. He lähettivät hänelle sotaväkenä paljaita kaleeriroistoja. Yhtä kaikki hän ei hellittänyt, vaan vehkeili, lahjoi, lupaili, tuhlasi yksityiset varansa, käytti ylen määrin luottoansa, hankki uusia valtakirjoja Delhistä, yllytti Madrasin hallitusta vastaan joka taholta uusia vihollisia ja sai hankkeillensa välikappaleita yksin englantilaisen kompanian liittolaistenkin joukosta. Vaan kaikki oli turhaa. Verkalleen, mutta vakavasti varttui Englantilaisten valta varttumistaan ja Franskalaisten supistui.
Clive'n terveys ei ollut koskaan hänen Indiassa ollessaan ollut hyvä ja nyt oli se niin suuressa määrässä heikontunut, että hän päätti palata Englantiin. Ennen lähtöänsä ryhtyi hän sangen vaikeaan tehtävään ja toimitti sen tavallisella pontevuudellansa ja taidollaan. Franskalaiset vartijajoukot pitivät Kovlongin ja Tsjingleputin linnoja hallussaan. Niitä ahdistamaan päätettiin lähettää sotajoukko. Vaan ainoa tähän tarpeesen joutava joukko oli semmoisessa tilassa, ett'ei kukaan upseeri paitsi Clive'ä ruvennut sitä komentamalla saattamaan mainettansa vaaraan. Siihen kuului 500 äskettäin palvelukseen otettua sepoita ja 200 vasta Englannista saapunutta rekryttiä, ja nämä olivat kehnoimpia ja kurjimpia raukkoja, mitä kompanian pestaajat olivat voineet löytää, Londonin rosvonpesistä. Huolimatta terveytensä huonosta tilasta ja uupumuksestaan, rupesi Clive muodostamaan armeijaa tästä harjaantumattomasta joukkiosta ja marssi sen kanssa Kovlongia vastaan. Laukaus linnasta tappoi erään näitä omituisia sotilaita, jonka perästä kaikki muut kääntyivät takaisin ja juoksivat tiehensä ja Clive sai ainoasti suurella vaivalla heidät jälleen kokoon. Erään kerran peljästytti tykin laukaus leirin vartijoita niin kovasti, että yksi heistä muutamia tuntia myöhemmin löydettiin muutaman kaivon pohjalta. Clive totutti heidät vähitellen vaaraan ja, pannen itse henkensä alituisesti alttiiksi, yllytti hän heitä häpäisemällä heidän rohkeuttansa. Vihdoin onnistui hänen saada kelpo sotajoukko aineksista, jotka näköjään olivat kelvottomia. Kovlong kukistui. Clive sai tietää, että vahva retkikunta Tsjingleputista tuli pelastamaan sitä. Hän toimitti ett'ei vihollinen saanut tietää tulleensa myöhään, asetti väijyjäjoukon tiepuoleen, tappoi satamäärän heitä yhtaikaisilla laukauksilla, otti kolmesataa vangiksi, ajoi pakenevia takaa Tsjingleputin porteille asti, rupesi paikalla piirittämään linnaa, jota pidettiin vahvimpana Indiassa, sai loven muuriin ja oli juuri tekemäisillään ryntäyksen, kuin franskalainen komentaja luopui linnasta ja peräytyi väkensä kanssa.
Clive palasi Madrasiin voittajana, mutta semmoisessa terveyden tilassa, joka teki kauemman viipymisen siellä mahdottomaksi. Hän nai tähän aikaan erään nuoren naisen, nimeltä Maskelyne. Tämä oli sen suuren matematiikinoppineen sisar, joka kauan oli kuninkaallisena tähteintutkijana. Häntä kuvataan kauniiksi ja sivistyneeksi ja hänen miehensä kirjeiden on sanottu sisältäneen varmoja todistuksia siitä, että tämä oli suuresti mieltynyt häneen.
Melkein heti häiden vietettyä astui Clive nuoren puolisonsa kanssa laivaan matkustaaksensa Englantiin. Hän ei ollut sinne tullessaan enää ollenkaan sama henkilö kuin se köyhä ja halveksittu poika, joka kymmenen vuotta aikaisemmin oli lähetetty kotoansa onnensa kaupalle. Hän oli vasta seitsemän kolmatta vanha, vaan hänen isänmaansa kunnioitti häntä etevinten sotilastensa joukossa. Yleinen rauha vallitsi Euroopassa. Karnatik oli ainoa paikka maan päällä, jossa Englantilaiset ja Franskalaiset seisoivat vastatusten aseissa käsin. Dupleix'in avarat hankkeet olivat Londonin cityssä herättäneet huolen, joka ei ollut vähäinen, ja onnen äkillistä muutosta, joka parhaastaan oli luettava Clive'n miehuuden ja taidon ansioksi, tervehdittiin suurella ilolla. Tuo nuori kapteeni oli tunnettu India-huoneessa arvokkaalla pilanimellä kenraali Clive, ja hänen maljansa juotiin tirehtorien pidoissa, tällä nimellä. Saapuessaan Englantiin näki hän itsensä olevan yleisen huomion ja suosion esineenä. Itä-indialainen kompania kiitti häntä hänen toimistansa mitä lämpimimmillä sanoilla ja lahjoitti hänelle timanteilla koristetun miekan. Harvinaisella arkatuntoisuudella kielsihe hän ottamasta tätä kiitollisuuden osoitusta vastaan, jos ei hänen ystävänsä ja päällysmiehensä Lavrence saanut nauttia samaa kohteliaisuutta.
Helppo on arvata, että Clive'n kotilaiset ottivat hänet vastaan mitä hartaimmilla tervehdyksillä. He olivat ihastuksissaan hänen menestyksensä johdosta, vaan näyttävät tuskin voineen käsittää miten heidän kelvotoin ja laiska Bobby'nsa oli tullut niin mahtavaksi mieheksi. Erittäinkin näyttää hänen isänsä olleen kovapäinen tätä uskomaan. Vasta kuin sanoma Arkotin puolustuksesta saapui Englantiin, kuultiin tuon vanhan herrasmiehen horisevan, että houkkiossa sittenkin piili jotain. Hän ilmaisi päivä päivältä innokkaammin mieltymyksensä, kuin tieto tuli yhdestä loistavasta voitosta toisensa perästä, ja vihdoin oli hän verrattoman ihastunut poikaansa ja ylpeä hänen puolestaan.
Clive'n isällä oli sangen painavia syitä iloita hänen tulonsa johdosta. Melkoisia summia saalisrahaa oli tullut hänen osalleen ja hän oli tuonut kotiin jommoisenkin omaisuuden, josta hän käytti osan isänsä rahapulan häätämiseen ja perintötilan tekemiseen velattomaksi. Loput näyttää hän tuhlanneen noin kahden vuoden kuluessa. Hänen elämänsä oli loistava. Hän puki itsensä senkin ajan oloihin nähden komeasti, piti ajajan ja ratsastushevoisen ja ryhtyi, kuin nämä rahanmenetysneuvot ei vielä tyydyttäneet häntä, nopeimpaan ja tehokkaimpaan kaikista tuhlauskeinoista, jonka tarjoo valituksen alaiseksi tehty parlamentin vaali.
Yleisten vaalien aikana v. 1754 oli hallitus sangen omituisessa tilassa. Ei löytynyt paljo minkäänlaista varsinaista vastustuspuoluetta. Viimeisen vallankumouksen loppupäätös oli peljästyttänyt Jakobinit. Torypuolue oli joutunut täydellisen ylenkatseen alaiseksi. Se pieni lahkokunta, jonka prinssi Fredrik vaikutusvoimallansa ja lupauksillaan oli pitänyt koossa, hajosi hänen kuolemansa johdosta. Melkein jokainen kuningaskunnan tavallista taidokkaampi julkisuuden mies oli nyt, aivan huolimatta entisistä yhteyksistään, jossakin virastossa ja kutsui itseänsä whigiksi. Mutta tämä näöltään erinomainen yksimielisyys oli peräti petollinen. Itse hallituksen heikkona kohtana oli sen jäsenten keskinäinen viha ja ristiriitaiset harrastukset. Heidän pääpyrintönänsä oli toinen toisensa sorto ja kukistaminen. Pääministeri Newcastlea, joka oli heikko, arkaluontoinen, kateellinen ja viekas mies, inhosivat ja vihasivat kerrallaan hallituskunnan pätevimmät jäsenet eikä kukaan enemmin kuin sotaministeriumin sihteeri Henry Fox. Tämä taitava, rohkea ja kunnianhimoinen mies käytti jokaista tilaisuutta asettuaksensa valtiorahaston ensimmäisen lordin tielle, jolta hän tiesi olevan vähä peljättävää ja vähä toivottavaa, sillä Newcastle pelkäsi kaiken ikänsä yhden verran riitauntumusta taidokasten miesten kanssa kuin heidän edistämistänsä.
Newcastle'n mieleen oli johtunut lähettää kaksi jäsentä parlamenttiin St Mikaelin puolesta, joka oli yksi noita vuoden 1832 uudistuskirjan poislakaisemia pahanpäiväisiä kauppaloita. Lordi Sandwich, jonka valta mainitussa paikkakunnassa kauan oli ollut yksinomainen, kävi vastustamaan häntä, ja Fox piti erinomaisella kunnolla Sandwich'in puolta. Clive'ä oli käytetty Fox'in luona, joka oli ottanut hänet vastaan erittäin ystävällisesti. Nyt hän pantiin Sandwich'in vallan nojassa ehdolle ja tulikin valituksi. Vaan vaalia vastaan tehtiin valitus ja Newcastle'n herttua kannatti tätä kaikin voimin.