XXII
Ja sinä iltana eräässä Claridge-hotellin sievästi kalustetussa arkihuoneessa mies ja nainen istuivat iloisesti liekehtivän tulen ääressä pohtien äskeisiä yhteisiä seikkailujaan ajaessaan takaa keisarin kynttilänjalkoja. He olivat molemmat luovuttaneet toisilleen toistensa vaaralliset paperit, ja kun se oli tapahtunut, niin kummaltakin pääsi helpotuksen huokaus, ja siro valkoinen käsi ojentui ystävyyden ja yhteisen vaitiolotakauksen merkiksi.
Ja kirjan tekijälle on kerrottu, hyvin arvovaltaiselta taholta, että tämä sopimus on hyvin uskollisesti pidetty, sillä Lobkowitz ja Mirkovitsh eivät milloinkaan enää ole voineet taivuttaa Volenskia liittymään heidän loputtomiin vehkeisiinsä ja salajuoniinsa. Hänen palautettuaan paperit julman vanhan Mirkovitshin haltuun pyysi veljeskunta häneltä turhaan uusia palveluksia, eikä hän milloinkaan enää tullut takaportaista heidän kokouksiinsa synkkään Wienin taloon. Ja Venäjän hallituksen täytyi pian hyväksyä madame Demidovin erohakemus, koska hän menisi kohta naimisiin.
Eräänä talvena, loistavissa prinsessa Marionovin pitämissä tanssiaisissa palatsissaan Pietarissa, rouva Volenski, o.s. Demidov oli varmaankin kaikista kaunottarista ihailluin.
Ei kukaan kuitenkaan huomannut, että hän ja hänen miehensä vaihtoivat merkitsevän hymyn, kun prinsessa näytti vierailleen pari harvinaista vieux Vienne-kynttilänjalkaa, joista hiljaa kuiskailtiin, että hänen ylhäisyytensä paavin lähettiläs itse oli ne hänelle lahjoittanut, eikä kenenkään vähempiarvoisemman henkilön kuin hänen katolisen ja apostolisen majesteettinsa Frans Joosef I:n puolesta.