"Niin, tahdon päästä vapaaksi näistä hauraista kaluista — sillä hauraita ne totta tosiaan ovat — en saa hetkenkään rauhaa, ennenkuin ne ovat poissa käsistäni ja annetut tuolle kauniille lumoojattarelle, jonka on onnistunut houkutella Frans Joosef antamaan hänelle niin kallisarvoisen perintökalun. Lähdemme Pietariin huomenna."
"Mekö?"
"Niin, poikani! Pelkään, että sinun samoin kuin minunkin täytyy siirtää lomasi toistaiseksi. Kun kerran olen joutunut niin pitkälle, lähden Pietariin heti katsomaan hänen majesteettiaan tsaaria, jolle minun täytyy hänen pyhyydeltään viedä memorandumi, ja toimittamaan kaikki työni Venäjällä sinun avullasi niin nopeasti kuin mahdollista."
Volenski ei vastannut. Hän käsitti, että hänen oma salainen lähetystoimensa tulisi vain paljon turvallisemmaksi, jos hän todella saisi matkustaa hänen ylhäisyytensä seurassa. Aivan selvästi tämä suunnitelmien muutos oli hänelle hyödyksi.
"Olen kyllä valmis matkustamaan huomenna", hän sanoi viimein pidättäen huonosti ilonsa ja helpotuksesta huoaten.
"Hyvä. Suhtaudut asiaan filosofisemman tyynesti kuin minä, poikani", sanoi kardinaali murheellisena.
"Mutta, teidän ylhäisyytenne", sanoi Volenski yrittäen lohduttaa, "teidän ja minun lomani siirtyvät vain eteenpäin. Kuukauden kuluttua alkaa kevät — ja ilmakin on silloin suotuisampi huvimatkoihin."
"Kuukauden kuluttua, poikani", sanoi kardinaali, jonka alakuloisuus ei vain ottanut haihtuakseen, "ilmestynee taas jotakin muuta työtä, mikä ei siedä viivyttelyä. Nykyinen aika oli sopivin."
"Kesken kaiken", sanoi Ivan, "salliiko teidän ylhäisyytenne, että annan paketin Antoinelle, että hän panee sen johonkin matka-arkkuun?"
"Varovaisesti, poikani, varovaisesti. Ah, et tiedä, mikä kaksinkertainen vaiva minulla on näistä kapineista, sillä niiden takia meidän ei tarvitse ainoastaan siirtää lomaamme toistaiseksi, mutta ne ovat myös niin särkyväisiä, että niiden kuljettaminen tuon pitkän matkan aina Pietariin asti tuottaa kahdelle meidän kaltaisellemme vanhallepojalle runsaasti pitkäaikaista huolta."