"Todellako?"
"Kyllä. Leikkaa sidenuora ja tarkasta koruesineitä. Silmäsi voivat juhlia nähdessään hienoimman taide-esineen, mitä minä milloinkaan olen ollut tilaisuudessa näkemään, todellakin sopiva lahja prinsessalle."
Volenski oli jo avannut paketin ja ihaili tuntijan silmillä hienon hienoa työtä, muovailun siroutta, mikä ilmeni näissä todella ainoalaatuisissa koruesineissä.
"Niiden historia on keisarin kertomuksen mukaan yhtä mielenkiintoinen kuin itse taide-esineetkin. Kynttilänjalat eivät ole täydelleen sellaisia, kuin miltä ne näyttävät, ja niissä on hauska salaisuus."
"Salaisuus?"
"Niin", sanoi hänen ylhäisyytensä selittäen Ivanille kätkössä olevan jousen salaisuuden, "historiassa kerrotaan, että Maria Antoinette käytti näitä kynttilänjalkoja lähettäessään sukulaisilleen yksityisluontoisia tiedonantoja Wieniin. Salaisuutta todennäköisesti on hyvin säilytetty, sillä tähän päivään asti Hapsburgit eivät ole tallettaneet niitä missään muualla kuin Hofburgin kappelissa, eikä kukaan tähän päivään mennessä ole tietääkseni nähnyt näitä salaperäisiä kätköpaikkoja."
Volenski oli tullut kalpeaksi koettaessaan tukahduttaa mielenliikutuksensa. Hänen kätensä värisi hiukan hänen taas tarkastellessaan keisarin kynttilänjalkoja erikoisen innokkaasti. Hän kuunteli hänen ylhäisyyttään vakavana, mikä ei johtunut tavallisesta taiteentuntijan harrastuksesta. Hänen mieleensä oli äkkiä juolahtanut suurenmoinen aate. Tämä vihdoinkin tarjosi täyden varmuuden. Siinä oli paikka, mihin voisi kätkeä paperit, paikka, mitä tarkkanäköisinkään venäläinen virkamies ei voisi aavistaakaan. Lisäksi olisivat kynttilänjalat hänen ylhäisyytensä hallussa, ja kuka uskaltaisi koskea paavin lähettilään omaisuuteen? Nyt hiukan pientä diplomatiaa, ja sitten rauhaa, mukavaa elämää vapaana huolista, kunnes oli saavuttu Pietariin ja paperit oli kuljetettu turvallisesti rajan yli. Hän olisi suorittanut siten ovelimman strategisen tempun, minkä kukaan salaseuralainen oli milloinkaan suorittanut.
"No, Ivan, mitä ajattelet niistä?" keskeytti hänen ylhäisyytensä ääni
Volenskin mietteet.
"Ne ovat todellakin hienoja taide-esineitä", sanoi nuori mies hätkähtäen, "en todellakaan ihmettele, että teidän ylhäisyytenne on levoton niistä. Ne näyttävät niin haurailta, niin heikoilta, että pelkää niiden vahingoittuvan tavaroita sullotessakin."
"Siksi en uskallakaan luovuttaa niitä Antoinelle, ja minä toivon, että sinä pidät huolta sullomisesta minun puolestani. Minun sormeni ovat vanhat ja kömpelöt. Siihen todellakin tarvitaan naisen kättä."