Madame Demidovin oli vaikea salata kiihtymystään, ja Roza kurkisteli hädissään sinne ja tänne koettaen tuntea virkailijan, joka oli huolehtinut kallisarvoisista matkalaukuista.
"Sanoitteko, että tullivirkailija kantoi niitä?" sanoi eräs kantaja huomatessaan tytön pulan, "se on hyvin epätodennäköistä, sillä heillä on kaikilla kylliksi puuhaa täällä".
"Hän ei ole nyt täällä", sanoi Roza, "se oli nuori mies, hänellä oli pitkä ruskea parta ja kihara tukka. Hän oli puettu virkapukuun."
"Kaikki tullimiehet ovat tällä hetkellä täällä, neiti. Olen tuntenut heidät kaikki vuosikausia, ei yksikään heistä ole poissa. Luulenpa, että teidät on pettänyt joku taitava varas, jollaiset ovat ennenkin tehneet paljon pahuutta näillä tulliasemilla. Tiedättehän, että on niin helppoa varastaa täällä, varsinkin naisilta, koska —"
"Roza", läähätti madame Demidov, joka oli kuullut miehen viime sanat ja tunsi kauhusta jäykistyvänsä, "katsele uudestaan! Olet varmaankin erehtynyt… Missä on matkalaukkuni?… Sinä olet vastuussa matkalaukustani… Syytän sinua varkaudesta, ellet löydä matkalaukkuani… Minä —"
Hän keskeytti juuri parahiksi, sillä hänen ja hänen palvelijattarensa ympärille alkoi kerääntyä katselijoita, jotka näyttivät olevan huvitettuja ja kiinnostettuja ja jotka halukkaasti katselivat, kuinka tämä hienosti puettu nainen menetti niin täydellisesti itsehillintänsä kadotettuaan joitakin vähäpätöisiä matkakapineita.
Kello oli soinut toisen kerran. Matkustajat alkoivat palata paikoilleen junaan. Kun madame Demidov näki parin virkailijan katselevan häntä terävästi ja tutkivasti, huomasi hän, että hänen oli pakko rauhoittua. Maailmaa tuntevana — virkamaailmaa erittäinkin, hän tiesi, että oli vaarallista ilmaista liian paljon tunteitaan pelkkäin pikkuseikkain takia, jotta niitä pikkuseikkoja ei alettaisi epäillä. Hän sai takaisin kylmäverisyytensä ja kääntyi kantajain puoleen, jotka töllistelivät hänen ympärillään ja sanoi tyynesti:
"Matkatavaraini joukossa oli sangen kallisarvoisia koruesineitä. Annan tuhat guldenia niiden takaisinsaamisesta, kaksituhatta, jos saan ne takaisin ennen aamunkoittoa. Sillävälin vieköön joku tavarani ajurinrattaille. Mielelläni tahtoisin tietää kaupungin parhaan hotellin nimen, missä voin asua, kunnes omaisuuteni on palautettu. Minun pitää puhutella poliisia heti tai luullakseni niin aikaisin aamulla kuin mahdollista."
"Roza", hän jatkoi kääntyen onnettoman palvelijatar-parkansa puoleen, sillä aikaa kuin hänen käskynsä täytettiin nopeasti ja äänettömästi, "tässä on kuun palkka ja matkarahat takaisin Wieniin. Älä enää milloinkaan tule silmieni eteen."
Sitten hän käveli sirosti ja arvokkaasti poikki huoneen, nousi ajurinrattaille ja ajoi hotelliin, samalla kuin Roza-parka jäi asemalle ystävällisen kantajan lohdutettavaksi, kunnes seuraava juna palaisi Wieniin.