"Meyer", sanoi hänen armonsa, "tietääkseni Grete Ottlingeria ei vielä ole tavattu myymästä varastettua tavaraa?"
"Ei, teidän armonne. Hän ei ole poistunut asunnostaan tämän aamun jälkeen, jolloin hän saapui Oderbergista. Hänen portinvartijansa arvelee, että hän on maannut kaiken päivää. Hän ajoi tänä aamuna suoraan asemalta asuntoonsa, ja hänellä oli silloin isokokoinen laatikko mukanaan."
"Hyvä! Tahdon, että otatte nyt jonkun toisen miehen mukaanne ja menette naisen huoneeseen mukananne tämä valtuutus etsiäksenne kaikki hänen tavaransa. Otatte haltuunne sieltä kaikki epäilyttävät tavarat. Jos nainen on siellä, niin voitte vangita hänet, ellei, niin teidän miehenne tulee pitää häntä silmällä ja vangita hänet, kun hän tulee kotiin. Tämä herra tässä saa seurata teitä tunteakseen eräät hänelle kuuluvat tavarat, jotka teidän täytyy sitten tuoda takaisin virastooni. Onko selvä?"
"Kyllä, teidän armonne!"
"Au revoir siis, hyvä Volenski", sanoi paroni von Hermansthal kääntyen Ivanin puoleen, "odotan teitä täällä kynttilänjalkoinenne, niinkuin lupasitte, ja luotan teihin".
Ja hänen armonsa nousi istuimeltaan ja lähetti konstaapelin pois nyökäten päällään ja ilmaisi siten Volenskille, että hän oli tehnyt kaiken voitavansa ja että audienssi oli lopussa.
Ivan tuhlaili taas kiitoksiaan. Kohtalo todellakin suosi häntä. Nyt hän saisi oivallisen; tilaisuuden, jota hän käyttäisi hyväkseen taitavasti ja nopeasti. Hän koetti lompakkoaan ja tunsi, että hänellä oli riittävästi rahaa. Pikku juomaraha poliisimiehelle, jos tämä sattuisi näkemään, mitä Volenski ei tahtonut, voisi olla tarpeellinen.
Viisi minuuttia myöhemmin hän oli vaunuissa Meyerin ja erään muun poliisimiehen kanssa, ja sydämensä pohjasta hän toivoi, että hän hetkistä myöhemmin saisi tallettaa kallisarvoiset paperinsa taas takkinsa sisätaskuun.
X
Vaunut pysähtyivät kapealle kadulle erääseen Wienin likaisimpaan kortteliin, kun ne noin kymmenisen minuuttia olivat vierineet kaupungin mukulakivikatuja pitkin.