Sillä aikaa kuin Volenski, joka oli joutunut vuoteen omaksi ainaisen kovan onnensa johdosta, oli viimeinkin löytänyt ruumiillisessa voipumuksessa viimeisten päivien kuluttavan tuskan armollisen unohduksen, niin kreivi Lavrovski, joka oli yhtä säälittävässä pulassa kuin nuori puolalainenkin, istui miettien, hakisikohan hän taas käsiinsä vanhan salapoliisin ja tällä kertaa todellakin päättäisi kertoa hänelle kaikki tai lähettäisikö hän heti sähkösanoman Pietariin pyytäen pikaista apua. Jälkimmäinen vaihtoehto oli ehkä viisaampi menettelytapa. Sekä järki että velvollisuus vaativat sitä, mutta inhimillinen luonne on sellainen, että se aina mielellään siirtää ikävyydet myöhäisemmiksi ajoiksi, ja ihmisenä Lavrovski tahtoi viivytellä.
Siitä johtui, että kreivi Lavrovski tuli hilpeän toiveikkaaksi ja oli yllättynyt kuullessaan, että eräs nainen tahtoi puhua hänen kanssaan tärkeän kiireellisen asian vuoksi. Hän oli kieltäytynyt ilmoittamasta nimeään, sanoi palvelija, mutta pyysi häntä ilmoittamaan kreiville, että hänellä oli tietoja herra Furet’ltä.
"Käskekää hänet heti tänne", sanoi kreivi Lavrovski innokkaasti.
Uutiset varmaankin olisivat hyviä. Salapoliisi oli ehkä saanut tietää jotakin tähdellistä ja tahtoi ilmoittaa heti hänelle. Kreivi Lavrovski nousi, kun herra Furet’n lähetiksi ilmoitettu nainen astui huoneeseen, ja hän vaistomaisesti kumarsi, kun hän näki hienosti käyttäytyvän naisen — joka niin suuresti erosi tavallisesta naispuolisesta salapoliisin apulaisesta, jollaisia hän oli tottunut näkemään. Hänen kasvonsa olivat tiukasti verhotut, mutta hänen vartalonsa ja yleinen olemuksensa todistivat hänen olevan nuoren sekä sivistyneen naisen.
Hän istuutui tuolille, jonka vanha kreivi hänelle tarjosi, ja hän asetti sen taitavasti sillä tavalla, että hänen selkänsä tuli ikkunaa vasten, samalla kuin Lavrovskin kasvot olivat valaistut.
"Monsieur le Comte", hän alkoi kohteliaasti, "minun täytyy ensin esittää teille nöyrät anteeksipyyntöni sen pienen petoksen johdosta, johon minun täytyi turvautua. Tahdoin olla varma siitä, että tapaisin teidät viivyttelemättä, ja minä käytin herra Furet’n nimeä suosituksenani. Minä en ole hänen lähettinsä."
"Mutta, madame — mademoiselle —" änkytti Lavrovski hämmentyneenä tästä omituisesta esipuheesta, "minä —"
"Olette ymmällä", jatkoi muukalainen, "käsittääksenne, kuinka herra Furet'n nimi sopi tunnussanaksi luoksenne pääsemiseen. Minä kerron sen teille heti, kun olen ilmoittanut, mitä olen saanut toimekseni ja minkä vuoksi uskallan pyytää teidän ystävällistä huomiotanne."
Kreivi Lavrovski oli liian hämmentynyt vastatakseen. Syntyi pieni tauko, jonka aikana salaperäinen muukalainen ilmeisesti kokosi ajatuksiaan ja Lavrovski vaistomaisesti tunsi epämääräistä pelkoa, että hän kuulisi asioita, jotka merkitsisivät elämää tai kuolemaa.
"Luulen, että olen oikeassa todetessani, monsieur", hän jatkoi, "että te tällä hetkellä olette suuressa tuskassa erään kadoksiin joutuneen ylhäisen henkilön takia, jonka nimeä minun ei tarvitse mainita. Niinhän?"