He kävelivät hetken aikaa äänettöminä savukkeita poltellen raivaten tiensä parhaimpansa mukaan kansanjoukon halki.
Ringstrassella oli ilo ylimmillään; nauravat kymmeniä ihmisiä käsittävät naamioitujen parvet pitivät hallussaan koko katua ja eteneminen oli työlästä. Mutta kolmella dominolla ei tuntunut olevan erikoisen kiirettä. He vastasivat sukkeluuksiin, kun sitä heiltä odotettiin, ja liittyivät joukon jatkoksi, kun oli mahdoton sitä välttää.
Komeat talot ja loistavasti koristetut myymälät kadun kummallakin puolella oli juhlavalaistu monivärisin kynttilöin, joten oli valoisaa kuin päivällä, vaikka olikin yö. Kauniisti kukin koristelluilla parvekkeilla oli katselijoita, jotka tarkkailivat allaan näkyvää vilkasta elämää, ja silloin tällöin sekaantui kadulla olevain äänekkäisiin huutoihin ja nauruun uneksuvain valssien ja tenhoisain csardasten säveliä kertoen hienoston tanssiaisista ja kutsuista, missä kuningas karnevaalia palveltiin yhtä hilpeästi vaikka vähemmän meluavasti. Joskus pysähtyi parvi naamiopukuisia jonkin ikkunan alle katselemaan, kun jalokivikoristeiset olennot keinuivat ohitse, ja kuuntelemaan mustalaismusiikin pehmeitä tahteja, musiikin, jota unkarilaiset ja wieniläiset eivät milloinkaan voi halveksia.
Mutta nämä kolme dominoa eivät jääneet kauaksi aikaa iloisten ja häliseväin ihmisten pariin, eikä loistavasti valaistu Ringkään näyttänyt heitä viehättävän, sillä he kääntyivät syrjäkadulle, vaikka se olikin synkkä ja epämiellyttävä, ja vapauduttuaan ihmisistä astelivat he nopeasti, ja iloinen nauru ja humu jäi pian kauas heidän taakseen.
He kulkivat yhä äänettöminä piittaamatta muutamista naamiopukuisista, jotka kulkivat ohi nauraen ja leikkiä laskien matkalla kaupungin juhlivaa osaa kohden.
Muutamia poikkeuksia lukuunottamatta olivat heidän tämän jälkeen kulkemansa kadut aivan autioita. Ikkunat eivät olleet juhlavalaistuja, uneksuva valssimusiikki ei ilahduttanut synkeitä seutuja, kivettyjä pihoja, jotka ammottivat kolkon autioina kadun kummallakin puolella.
Dominot pujahtivat sitten erääseen pihaan vastaamatta conciergen [portinvartijan] kysymykseen, ketä he niin myöhään hakivat, ja saapuivat kiviportaille, joita kattolamppu vain heikosti valaisi heiluen tuulessa ja piirtäen kaameita varjoja portaisiin. Kun he olivat saapuneet toiseen kerrokseen naputti eräs dominoista määrätyn tahdin mukaan edessään olevaan oveen, jolloin hätäinen ääni kysyi:
"Sinäkö se olet, Balukin?"
"Kyllä", vastasi domino, "mukanani Ivan ja Sergei, päästä sisään".
Huoneessa, mihin he nyt astuivat ja joka oli sisustettu kohtalaisen mukavasti puolittain toimiston, puolittain tupakkahuoneen tapaan, oli noin kaksi tai neljätoista eri-ikäistä miestä, ilmeisesti myös vaatteistaan päättäen eri yhteiskuntaluokkiin kuuluvia. Neljällä tai viidellä oli työvaatteet ja kömpelöt kengät, ja he olivat ilman kaulusta ja ehkä myös paitaa. Toisilla oli muodikkaat iltapuvut, tahrattomat paidat ja napinlävessä kukkanen. Eräs vanhahko mies, jolla oli harmaa pujoparta ja kauniit ylhäiset piirteet, piti takkiinsa kiinnitettyinä paria kunniamerkkiä. Kaikki kuitenkin, sekä ylhäiset että alhaiset, tuntuivat hyvin tulevan toimeen toistensa kanssa, ja he polttivat rauhan ja veljeyden piippuja ja savukkeita.