"Eugen", sanoi hän, "kuuntele, sillä tänä yönä on oopperanaamiaisissa tapahtunut salaperäisiä asioita. Saat suorittaa erään tehtävän nyt heti ja jatkaa sitä huomenna."
"Perintöruhtinas meni oopperaan tänä iltana musta dominopuku yllään."
"Niin! Hänhän oli Wienissä… tuntemattomana… Ei kukaan tietänyt mitään… Se oli peräti typerä teko, ja alanpa pelätä, että tässä on jotakin katalaa tekeillä. Eräs odaliskipukuinen nainen houkutteli hänet aitiostaan… hän oli punaisen ja kullan kirjava luullakseni, ei tarvitse selitellä… Oopperassa oli satoja samanlaisia. Nikolai Aleksandrovitsh seurasi häntä; ajuri odotti; hän astui siihen, ja lähdettiin vinhasti ajamaan vanhaa kaupunginosaa kohden."
"No niin, madame."
Hän oli keskeyttänyt puheensa hetkiseksi, ennenkuin päätti ohjeensa.
"Ottakaa ensin selvää, onko hän tullut takaisin hotelliinsa, ja ellei hän ole, niin tiedustelkaa, mitä kreivi Lavrovski tekee salaisuuden selvittämiseksi. Vakoilkaa ukon kaikkia askeleita, ja jos hän kääntyy poliisilaitoksen puoleen tai lähettää sähkösanoman Pietariin, niin ilmoittakaa heti minulle. Hankkikaa lisäksi kaikki mahdolliset tiedot paenneesta dominosta ja odaliskista ja heidän käyttämästään ajurista oopperan lähistöltä, ajuriasemilta ja kaikilta rautatieasemilta. Lähden huomenillalla kello kahdentoista aikaan pikajunassa Pietariin. Tulkaa ja kertokaa ajoissa sinä iltana, mitä olette saaneet tietää."
Mies sai sitten määräyksen poistua, ja jouduttuaan taas yksin hän istuutui ja ajatteli sen illan tapahtumia. Sitten tuo samainen miettivä, melkein kaihoava ilme hiipi hänen kasvoilleen tehden hänen ylimykselliset piirteensä kuvaamattoman suloisiksi ja pehmeiksi; mutta kun hän sen huomasi, huokasi hän taas hiljaa ja kärsimättömästi ja halveksien itseään rypisti otsaansa. Tietenkään tämä maailmannainen, tämä elegantti grande dame ei tahtonut, että tunteellisuuden heikoin varjokaan sekoittui iloisten karnevaalitanssiaisten muistelmiin, varsinkin kun tunne ilmeisesti kohdistui erääseen, joka —
"Voi minua!" huokasi madame Demidov taas, heitti savukkeen pois ja soitti kamarineitsyttään päättäen lakata sinä iltana mietiskelemästä.
III
Heti kuin Ivan Volenski oli kadottanut näkyvistään madame Demidovin vaunut, nousi hän helpotuksesta huokaisten oopperan portaita ja liittyi muutamiin dominopukuisiin miehiin, jotka olivat puettuja samoin kuin hänkin kauttaaltaan harmaaseen ja seisoivat erillään muiden naamioitujen joukossa, jotka tungeksivat foyerin oven lähettyvillä. Kaikki kolme lähtivät astelemaan Kolowratringiä kohden.