Harvinainen ilo valaisi Mirkovitshin tuimia piirteitä, hänen sisään vajonneista silmistään välähti riemuitseva katse. Hänen kätensä puristuivat nyrkkiin, ikäänkuin hän jo olisi pitänyt niissä tyrannin poikaa, jonka isä hallitsi ja sorti kansaa. Hänen kookas vartalonsa näytti tulevan yhä majesteetillisemmaksi hänen siinä seisoessaan jumalallisen koston profeettana, koston, joka pakottaisi kaikki tyrannit polvilleen ryömimään nöyrässä pelossa.
Puheenjohtaja ei ottanut osaa toimenpiteisiin. Hänen koko olemuksensa vastusti verenhimoista suunnitelmaa, mutta hänen oli mahdoton pidättää tunteen kuohuntaa, ja siksi hän vaitiolollaan, vaikka ei vapaaehtoisesti, tuli hyväksyneeksi kaiken.
Mirkovitsh oli sanonut: "Äänestäkäämme", ja monet kädet nousivat antaakseen suostumuksensa kauhealle teolle. Mutta Maria Stefanovna oli viimein saanut mielenmalttinsa ja -lujuutensa takaisin vastustaakseen naisen tunteilla tätä miehisen tarmon lainetta.
Tuskin olivat sanat:
"Siis kaikki suostutte?" kuuluneet hänen isänsä suusta, kun hän nousi vastustamaan häntä yksinään, uhmaavana.
"Ei, isä, he eivät suostu."
Kaikki käänsivät päänsä nuorta tyttöä kohti, jonka ääntä he eivät olleet tottuneet kuulemaan näissä kokouksissa ja jonka läsnäolonkin he näyttivät unohtaneen, muuten he eivät milloinkaan olisi keskustelleet kauheasta asiasta hänen läsnäollessaan. Hän oli viime aikoina tuntunut kuuluvan niin heidän joukkoonsa, että hänen sukupuolensakin oli unohdettu hyvässä toveruudessa eikä kukaan ollut huomannut kieltää häntä tulemasta sinä iltana, jolloin kuolemantuomio oli julistettava, jota hänen naisen korvillaan ei ollut oikeutta kuulla.
"Maria", sanoi Mirkovitsh miltei lempeästi, "olen varma, että kaikki toverini moittivat minua ankarasti, että olen sallinut sinun tulla tänne tänä iltana. Mutta tehtyä tyhmyyttä ei voi tehdä tekemättömäksi. Meidän täytyy vain kaikkien pyytää sinulta tervettä järkeä ja isänmaallisuutta, ettet heikolla tahdollasi vastustaisi sitä, mitä on päätetty hyvän asian takia, vaan että koetat koota voimia, sellaisia kuin on tarpeen, jos haluat tulla veljeskunnan hyödylliseksi jäseneksi. Sillä välin saanen viedä sinut kotiin. Tämä ei todellakaan ole oikea paikka niin nuorelle kuin sinulle."
Tyttö oli kuunnellut häntä kohtalaisen kärsimättömästi, vaikka kunnioittavasti, koska hän oli hänen isänsä, mutta heti kuin hän lopetti, hän sanoi:
"Hyvät ystävät, toverit ja veljet. Minulla ei ole mitään oikeutta, paitsi että olen ystävänne, pakottaa teitä kuuntelemaan minua, mutta tiedän niin hyvin, mitä tällä hetkellä liikkuu mielissänne. Ei kukaan teistä ole tarkemmin harkinnut, minkä raukkamaisen rikoksen olette tekemäisillänne —"