Mutta Déroulède ei edes liikahtanut. Hän hallitsi itsensä täydelleen osoittamatta hämmästystä tai tyytyväisyyttä. Kuitenkin hän tunsi kumpaakin — tyytyväisyyttä ei oman turvallisuutensa, vaan äitinsä ja Anne Mien tähden, jotka hän aikoi heti lähettää maasta, kauas kaikista vaaroista, ja myöskin hänen, Juliette Marnyn, vieraansa tähden, jolla oli oikeus vaatia hänen suojelustaan, kuinka paljon hän liekin rikkonut häntä vastaan. Hänen vähäinen hämmästyksensä oli aivan ohimenevää laatua. Merlin ei ollut löytänyt kirjesalkkua. Ehkäpä Julietten oli myöhäisen katumuksen valtaamana onnistunut piilottaa se. Asia oli joka tapauksessa lakannut kiinnittämästä hänen mieltään. Hänestä oli yhtä kiusallista olla kiitollisuuden velassa Juliettelle omasta kavalluksestaan kuin lopullisesta pelastuksestaankin.
Hän suuteli hellästi äitiään hyvästiä sanoessaan ja puristi lämpimästi Anne Mien arkaa, pientä kättä. Hän teki voitavansa tyynnyttääkseen heitä, mutta heidän itsensä tähden ei hän uskaltanut Merlinin kuullen lausua sanaakaan suunnitelmistaan heidän pelastamisekseen.
Sitten oli hän valmis sotilaita seuraamaan.
Sivuuttaessaan Julietten aivan läheltä kumarsi hän ja kuiskasi melkein kuulumattomasti:
»Hyvästi!»
Juliette kuuli kuiskauksen, mutta ei vastannut. Vain hänen katseensa vastasi ikuiseksi hyvästiksi.
Déroulèden ja hänen seuraajiensa askeleet kaikuivat heidän laskeutuessaan portaita, sitten eteisen ovi aukeni ja sulkeutui. Avonaisesta ikkunasta tunkeutui huoneeseen käheä ilonhuuto suositun kansanvaltuutetun kadulla näyttäytyessä.
Merlin jäi kahden miehen kanssa pylväistöön; kahden muun hän käski saattamaan Déroulèdea oikeuspalatsiin saakka, jossa yleisen turvallisuuskomitean jäsenet istuivat. Hirmuvaltias aavisti kansanvaltuutetun puhuvan roskajoukolle.
Hillitön naisjoukko oli nähtävästi odottanut hänen tuloaan. Kaduille oli pian levinnyt tieto, että Merlin, itse Merlin, tuo innokas, verenhimoinen jakobiini oli alentunut menemään Paul Déroulèden taloon neljän sotilaan seuraamana. Sellainen loukkaus miestä kohtaan, johon he kaikista konventin jäsenistä enin luottivat, oli suuresti kiihottanut joukkoa. Naiset ilkamoivat sotilaille heti heidän näyttäydyttyään, eikä Merlin uskaltanut kieltää Déroulèdea puhumasta.
»Hirteen, vanha tomppeli!» karjui yksi naisista pudistaen nyrkkiään Merlinin nenän edessä.