Mitä Merlin aikoi tehdä, oli Julietten tärkein miettimisaihe. Ettei hän välttänyt vangitsemista ja tuomiota, oli hänelle päivän selvä. Merlinin halveksiva ivahymy hänen katsahtaessaan Julietteen oli ilmaissut sen.
Déroulède puolestaan oli tuntenut suurta huojennusta miesten huoneeseen palatessa. Jännitys oli käynyt sietämättömäksi. Kun hän näki kauhistuneen madonnansa nöyryytettynä jalkainsa juuressa, ääretön tuska mursi hänen sydäntään.
Eikä hän kuitenkaan voinut lähestyä Juliettea. Hänen tulinen sydämensä tunsi ylpeyden riemua nähdessään Julietten siinä.
Juliette ei enää ollut häntä ylevämpi eikä enkelimäinen. Hieman hän aavisti Merlinin löytävän nahkasalkun. Sen piilopaikkaa hän ei voinut sanoa, ehkäpä Juliette itse oli antanut sen sotilaille. Hän oli piilottanut sen vain muutamiksi hetkiksi luultavasti mielijohteesta, kun hän pelkäsi Merlinin pettävän hänet heti sen löydyttyä.
Déroulède muisti nyt hirmuvaltiaan Juliettelle osoittamat viittaukset ja vihjaukset kirjastoa tarkastettaessa. Silloin oli hän pitänyt niitä halpamaisina loukkausyrityksinä, ja hän oli kiusannut itseään melkein yli voimiensa koettaessaan olla rankaisematta raakasuista olentoa, joka uskalsi kinastella hänen madonnansa kanssa.
Hän ymmärsi ja tunsi sydämensä häpeästä kouristuvan muistellessaan sitä.
Merlinin ja hänen miestensä paluu, noiden likaisten turmeltuneiden roistojen läsnäolo oli tosiaankin tervetullut. Hän olisi tahtonut' kerätä koko maailman, kaikki sen asukkaat itsensä ja langenneen madonnansa välille.
Merlinin käytös häntä kohtaan ei ollut kadottanut ivallista hyväntahtoisuuttaan. Matelevaisuudenkin piirre ilmeni rumilla kasvoilla kansanedustajan lähestyessä suosittua kansanvaltuutettua.
»Kansanvaltuutettu», alkoi Merlin, »minun on kerrottava teille se tervetullut uutinen, ettemme ole talossanne löytäneet mitään, joka millään tavalla saattaisi uskollisuutenne tasavallalle epäiltäväksi. Minut määrättiin kuitenkin viemään teidät yleisen turvallisuuskomitean eteen välittämättä, löytyykö todisteita syyllisyydestänne vai eikö. Niitä en ole löytänyt.»
Hän tarkasteli terävästi Déroulèdea toivoen vielä yhdennellätoista hetkellä keksivänsä hakemiansa todisteita tämän katseista tai eleistä. Vähäpätöisinkin Déroulèden kasvoilla kuvastuva helpotuksen ilme tai tyytyväisyyden huoahdus hänen rinnastaan olisi riittänyt sillä hetkellä vakuuttamaan hänelle ja yleiselle turvallisuuskomitealle, että kansanvaltuutettu oli kuitenkin syyllinen.