»Luulitteko meidän voivan vangita hänet pelkän epäluulon nojalla?»
»Luulin.»
»Tiesittekö hänet viattomaksi?»
»Tiesin.»
»Minkätähden poltitte rakkauskirjeenne?»
»Pelkäsin, että ne löytyisivät ja että ne joutuisivat kansanvaltuutetun haltuun.»
»Oivallinen yhteensattuma, kunniani kautta!» kirosi Merlin kääntyessään toisten naisten puoleen, jotka istuivat kalpeina ja vapisevina huoneen nurkassa ymmärtämättä mitä tapahtui, tietämättä mitä uskoa tai ajatella. He eivät tienneet Déroulèden suunnitelleen Marie Antoinetten pakoa eivätkä kirjesalkun sisällystä. Kuitenkin he kumpikin aavistivat hiukan, että ihana tyttö, joka seisoi siinä tyynenä inhottavan hirmuvaltiaan edessä, ei ollut irstas, vaikka hän siksi tekeytyi, vaan että hän oli harhaanjohdettu, ehkäpä mielipuoli — tai marttyyri.
»Tiesittekö te asiasta?» tiedusteli Merlin töykeästi vapisevalta Anne
Mieltä.
»En ollenkaan», vastasi hän.
»Kukaan ei tiennyt yksityisasioistani eikä yksityisestä kirjeenvaihdostani», virkkoi Juliette kylmästi. »Niinkuin sanoitte, oli se oivallinen yhteensattuma. Toivoin sen onnistuvan. Mutta ymmärrän nyt, että kansanvaltuutettu Déroulède on liian tärkeä henkilö joutuakseen kuulusteltavaksi pelkän epäluulon nojalla, eikä minun ilmiantoni perustunut tosiasioihin.»