Kahden lakeijan saattamana markiisi poistui huoneesta.
»Juliette, anna kaikkien palvelijoiden poistua; minulla on vähän sinulle sanomista», sanoi vanha herttua, ja äänettömänä totellen teki nuori tyttö isänsä käskyn mukaisesti.
Kahden isä ja sisar olivat kuolleen kanssa.
Niin pian kuin poistuvien palvelijoiden hiljenevät askeleet vaimentuivat etäisyyteen näytti herttua de Marny karistavan päältään horrostilan, johon hän oli verhoutunut siihen asti. Nopein kuumeisin liikkein tarttui hän tyttärensä ranteeseen ja mutisi kiihtyneesti:
»Juliette, hänen nimensä, sinähän kuulit hänen nimensä?»
»Kyllä, isä», vastasi lapsi.
»Paul Déroulède! Paul Déroulède! Ethän unohda sitä?»
»Isä, en koskaan!»
»Hän surmasi sinun veljesi! Käsitäthän sen? Surmasi ainoan poikani, perheeni toivon, viimeisen miespuolisen jälkeläiseni, joka kuului mainehikkaimpaan sukuun, mikä koskaan on Ranskan historialle kunniaa tuottanut.»
»Isä, kunniakkaassa taistelussa!» väitti lapsi.