Mutta kun sankka joukko oli tungeksien ja tuupellen tunkeutunut salista, näytti ohimenevä liikutus häviävän, ja tyynesti hän salli itseänsä johdettavan etupenkiltä, jossa hän kansalliskonventin etuoikeutettuna jäsenenä oli istunut, aivan korokkeen takana olevalle paikalle kahden kansalliskaartilaisen väliin.

Siitä hetkestä alkaen oli hän vanki, jota syytettiin tasavallan kavaltamisesta, ja varmaankin hänen vihollisensa halusivat kiirehtää pikakuulustelua kansan mielialan ollessa kiehumispisteessään häntä vastaan.

Täydellinen hiljaisuus vallitsi äskeisen raivoavan metelin jälkeen. Hiiskahdustakaan ei kuulunut suuressa huoneessa paitsi Foucquier-Tinvillen nopeasti kuiskaamia ohjeita lähimmällä kirjurille ja tämän sulkakynän rapinaa paperilla.

Yhtä nopeasti allekirjoitti presidentti toisten kirjurien hänelle ojentamat paperit. Muutamat jäljelläolevat katselijat, valtuutetut ja ne kansanjoukosta, joiden mielestä kuulustelun loppu oli hyvä nähdä, odottivat äänettöminä.

Merlin hieroi otsaansa kuin lopen väsyneenä kovan ponnistuksen jälkeen;
Robespierre otti kylmäverisesti nuuskaa.

Seisomapaikaltaan näki Déroulède Julietten miellyttävän vartalon kuvastuvan lampun valoa vastaan. Hänen sydäntään raastoi kova tuska pelastusyrityksensä onnistumattomuudesta, mutta sen täytti myöskin riemuisa ilo tietäessään saavansa kuolla Julietten kanssa.

Hän tunsi vallankumous-tuomioistuimen toimenpiteet varsin hyvin — tiesi, että muutamassa tuokiossa hänetkin tuomitaan, että heidät molemmat työnnetään väkijoukon läpi ja laahataan Pariisin katuja sekä lopuksi heitetään samaan vankilaan toisten joukkoon, joilla niinkuin heilläkin oli vain muutamia tunteja elinaikaa.

Ja seuraavan päivän koittaessa kummallekin kuolema giljotiinilla. Julkinen kuolema kaikkine siihen liittyvine kauhuineen; täpö täydet rattaat; jumalattoman hallituksen määräämä sivilipukuinen pappi, joka mutisee tavanmukaisia rukouksiaan ja arvottomia kehoituksiaan.

Hänen sydämessään ei ollut muuta kuin rakkautta Julietteen — rakkautta ja suurta sääliä — Sillä tytön kärsimä rangaistus oli paljoa suurempi hänen rikostaan. Hän toivoi, ettei Julietten sydämen katumus ollut liian katkera, ja hän odotti iloiten seuraavia tunteja, jotka sai viettää Julietten läheisyydessä ja joiden kuluessa ehkä voi vielä lohduttaa ja rauhoittaakin häntä.

Juliette oli vain ihanteittensa uhri, kohtalon, joka oli hänen omaa tahtoaan voimakkaampi. Hän oli elämänsä suuren erehdyksen viaton marttyyri.