Mutta minuutit riensivät, Foucquier-Tinville oli nähtävästi lopettanut uudet syytöksensä.
Juliette Marnya koskeva syytös luettiin ensin. Häntä syytettiin Paul Déroulèden kanssa salaliitosta tasavallan turvallisuutta vastaan, sillä hän tunsi sen petollisen kirjeenvaihdon, jota harjoitettiin vangitun Marie Antoinetten kanssa. Tämän syytteen nojalla yleinen syyttäjä kysyi, oliko hänellä mitään sanottavaa.
»Ei», vastasi Juliette äänekkäästi ja varmasti. »Rukoilen Jumalaa turvaamaan ja vapauttamaan kuningatar Marie Antoinetten ja kukistamaan tämän julman ja anarkistisen hallituksen.»
Näitä sanoja, jotka ovat merkityt vallankumous-tuomioistuimen pöytäkirjaan, pidettiin lopullisina ja kumoamattomina todisteina hänen syyllisyydestään, ja muitta mutkitta hänet tuomittiin kuolemaan.
Hänen käskettiin sitten astua alas korokkeelta, ja Déroulède määrättiin hänen paikalleen.
Déroulède kuunteli tyynenä pitkää syytöstä, jonka Foucquier-Tinville oli jo edellisenä iltana laatinut valmiiksi tilaisuutta varten. Sanat »tasavallan kavaltaminen» esiintyivät silmiinpistävinä ja toistuivat usein. Itse asiapaperi on samallainen kuin tuhannet muutkin kirjalliset syytteet, joita inhottava Foucquier-Tinville laati verilöylyn aikana ja jotka itse asiassa ankarasti syyttävät ivaoikeutta, jota rikollisesti käytiin hänen avustamanaan.
Koska Déroulède oli syyttänyt itseänsä ja tunnustanut olevansa kavaltaja, ei häneltä edes kysytty, oliko hänellä jotakin sanottavaa; hänen kuolemantuomionsa julistettiin samallaisella nopeudella ja kylmäverisyydellä kuin senaikaisille toimenpiteille oli ominaista.
Senjälkeen Paul Déroulède ja Juliette Marny vietiin vahvan vartioston saattamana kadulle.