Juliette katsahti ylös. Hänen suuret vakavat silmänsä, jotka olivat kyynelten vallassa, etsivät urhoollisen miehen katsetta, miehen, joka niin jalosti oli seisonut hänen vierellään ja jota hän rakasti.
»Blakeney — » alkoi Déroulède.
Mutta Sir Percy keskeytti hänet kiireesti.
»Sh, mies, meillä on vain muutamia hetkiä käytettävinämme. Muistakaa olevanne vielä Pariisissa. Jumala yksin tietää kuinka tänä iltana pääsemme pois iästä surman kaupungista. Olen sanonut, että te ja neiti olette ystävien parissa. Se riittää tällä hetkellä. Minun oli saatava teidät yhteen, muussa tapauksessa en olisi onnistunut. Ainoa onnistumisen mahdollisuus oli saattaa teidät ja neiti hirmuisten loukkausten alaiseksi. Liittomme voi suunnitella vain yhden pelastumismahdollisuuden, ja minun oli hyväksyttävä paras käytettävissäni oleva keino saadakseni teidät tuomituiksi ja sieltä yhdessä viedyiksi. Kunniani kautta!» lisäsi hän miellyttävästi naurahtaen, »ystäväni Tinville ei ilostune huomatessaan, että kansalainen Lenoir on vetänyt kansanvaltuutettuja nenästä.»
Puhellessaan hän johti Déroulèden ja Julietten majatalon alakerran synkkään kapeaan huoneeseen ja kutsui sitten kovaäänisesti Brogardia, epämiellyttävän asunnon isäntää.
»Brogard», huusi sir Percy. »Missä Brogard aasi on? Voi teitä, mies», lisäsi hän, kun kansalainen Brogard kehitellen ja hätäillen laahusteli esiin taskut englantilaista kultaa täynnänsä, »mihin piilotatte miellyttävät kasvonne? Kas niin! toinen nuoranpätkä ritarillisille sotilaille. Tuokaa heidät sisään ja kaatakaa heidän kurkkuunsa määräämäni juoma. Senkin saakeli! Olisin toivonut, ettei meidän olisi tarvinnut tuoda heitä muassamme, mutta Santerre paholaisessa olisi muutoin saattanut herätä epäluulo. Heille ei kuitenkaan tehdä pahaa, eivätkä he voi vahingoittaa meitä.»
Hän jatkoi iloisesti rupatustaan. Pohjaltaan ystävällisenä ja ritarillisena tahtoi hän antaa Déroulèdelle ja Juliettelle aikaa huumaavasta hämmästyksestä toipumiseen.
Muutos synkästä epätoivosta vilkkaaseen toivoon oli tapahtunut liian äkkiä; siihen oli mennyt vain vajaata kolme minuuttia.
Ottelu oli tapahtunut nopeaan ja kiireesti. Santerren kahden sotilaan kimppuun oli hyökätty aivan heidän aavistamattaan, ja Tulipunaisen neilikan kolme nuorta apulaista oli rynnännyt niin tarmokkaasti, että kansalliskaartilaisilla tuskin oli aikaa avun huutoon.
Sitäpaitsi olisikin huuto ollut turha. Oli pimeä yö ja satoi, ja melua haluavat kansalaiset ahdistelivat oikeuspalatsia puolentoista englannin peninkulman päässä. Pari päätä oli tosin ilmestynyt vastapäätä olevien likaisten talojen ikkunoihin, mutta pimeässä ei voinut nähdä, ja ottelu oli pian saatu lopetetuksi.