»Nuo univormut eivät enää sovi!», sanoi hän järkähtämättömästi. »Tony, täällä on mytyllinen inhottavia vaatteita. Pukeutukaa niihin mahdollisimman nopeasti. Meidän kaikkien täytyy tänä iltana näyttää niin likaiselta sansculottijoukolta kuin milloinkaan on Pariisin kaduilla liikkunut.»
Hänen veltto, venyttelevä äänensävynsä oli mennyttä. Sillä hetkellä oli hän harkinnan ja toiminnan mies, rohkea seikkailija, jonka käsissä monen ystävän henki oli-.
Neljä miestä totteli heti. Lordi Anthony Dewhurst — Lontoon seurapiirien hienoimpia keikareita — oli vetäissyt kosteasta kaapista vaatemytyn, joka sisälsi pelkkiä likaisia, mutta hyödyllisiä riepuja.
Kymmenessä minuutissa oli heidän muotonsa muuttunut, ja neljä likaisen kömpelöä olentoa asettautui päällikkönsä eteen.
»Mainiota!» virkkoi sir Percy iloisesti. »Nyt neiti de Marnyn luo.»
Juuri hänen lausuttuaan nämä sanat sysäistiin viereisen huoneen ovi auki, ja hirvittävä olento seisoi siinä miesten edessä. Nainen siivottomaan puseroon ja hameeseen puettuna, kasvot lian peittämät, ja rasvattu kasvoille takertunut keltainen tukka oli työnnetty likaisen, rypistyneen myssyn alle.
Iloiset ihastushuudahdukset seurasivat hirveän näköistä ilmestystä.
Tosi naisena oli Juliette saanut takaisin kaiken tarmonsa ja rohkeutensa tietäen, että hänen oli suoritettava tärkeä tehtävä. Hän heräsi unelmistaan havaitessaan, että jalot ystävät olivat panneet henkensä alttiiksi hänen ja hänen rakastettunsa tähden.
Itseään hän ei ajatellut; hän vain muisti, että tarvittiin hänen mielenmalttiaan, hänen ruumiillista ja henkistä voimaansa pelastuksen ja onnellisen lopun saavuttamiseksi.
Siksi oli hän pukeutunut Pariisin tricoteusein tavoin. [Naisia, jotka istuivat giljotiinin juurella sukkaa kutoen, sanottiin tricoteuseiksi = kutojiksi.] Hän näytteli urhoollisesti osaansa, ja silmäys hänen perinpohjaiseen valepukuunsa riitti vakuuttamaan sankarijoukon johtajaa, että hänen ohjeitaan seurattiin täsmällisesti.