Mutta vanha herttua alkoi käydä levottomaksi.
»Juliette, sinä et tietystikään epäröi, sillä huutaahan kuolleen veljesi ruumis äänetönnä kostoa? Sinä ainoa elossa oleva Marny! — Sillä tästä päivästä lähtien olen minä kuin kuollut.»
»En, isä», sanoi nuori tyttö kauhistuksissaan kuiskaten.
»Minä en epäröi. Vannon niinkuin käsket.»
»Lapseni, toista lausumani sanat.»
»Kyllä, isä.»
»Kaikkivaltiaan Jumalan kasvojen edessä, joka näkee ja kuulee minut —»
»Kaikkivaltiaan Jumalan kasvojen edessä, joka näkee ja kuulee minut», toisti Juliette varmasti.
»Vannon etsiväni Paul Déroulèden.»
»Vannon etsiväni Paul Déroulèden.»