Hän vietti hiljaista elämää eikä hän ollut koskaan alistunut kirjoittelemaan lentokirjasia, johon kiusaus oli kaikkialla vallalle päässyt, vaan hän asui äitinsä ja Anne Mien pienen serkkunsa kanssa, josta orvosta rouva Déroulède oli huolehtinut aina lapsen ryömimisiästä asti.
Kaikki tunsivat Déroulèden talon Ecole de Médecine kadun varrella. Se ei ollut kaukana Marat'n elin- ja kuolintalosta, joka oli ainoa jykevä kivirakennus siivottomien, pahanhajuisten hökkelirivien joukossa.
Siihen aikaan oli katu kapea, niinkuin se vielä nytkin on. Pariisilla oli täysi touhu katkoessaan lastensa kauloja vapauden ja veljeyden nimessä, joten se ei joutanut huolehtimaan puhtaudesta ja terveysasioista.
Ecole de Médecinen katu ei suinkaan kohottanut samannimisen koulun arvoa, vaikka se olikin siitä nimensä saanut. Mitä epämiellyttävin väkijoukko täytti tavallisesti sen epätasaiset ja liejuiset katukäytävät.
Siisti puku ja puhdas liina olivat aivan tavallisuudesta poikkeava näky siellä, sillä Anne Mie oli harvoin ulkona liikkeellä, ja vanha rouva Déroulède poistui tuskin koskaan kodistaan. Suuret määrät konjakkia juotiin kapean pitkän kadun kumpaisessakin päässä sijaitsevassa kapakassa, ja jo noin viiden ajoissa iltaisin oli naisten parasta pysytellä sisässä.
Kadunkulmauksessa seisoi jutellen joukko huonosti puettuja sotaisia naisia, joita nykyään tuskin voitaisi naisiksi nimittää. Repaleinen alushame, punainen rasvainen liina, risainen tahrainen paita — sellaiseen siivottomuuteen ja häpeään oli vapaus vienyt Ranskan tyttäret.
Ja he pilkkasivat jokaista ohikulkijaa, joka ei ollut niin siivoton ja alentunut kuin he itse.
»Voi, katsokaahan ylimystä!» huusivat he siistipukuisen miehen tai puhtaaseen esiliinaan ja päähineeseen puetun naisen kadulla kiirehtäissä.
Iltapäivisin oli katuliike vilkas. Oli silloin paljon katseltavaa. Erikoista huomiota herättivät kuormavankkurit, jotka vankiloista suuntasivat kulkunsa Place de la Revolutionille eli Vallankumoustorille. Yleisen turvallisuuskomitean neljäkymmentäneljä osastoa lähetti kukin vuorostaan giljotiinille osuutensa.
Väliin sisälsivät vankkurit kuninkaallisia naisia ja herroja, entisiä herttuoita ja prinsessoja, ylhäisöä kaikista Ranskan maakunnista, mutta sekin varasto alkoi jo loppua. Kuningatar Marie Antoinette poloinen sai vain yhä olla Temppelitornissa poikansa ja tyttärensä kanssa. Rouva Elisabethilla oli vielä lupa lukea rukouksiansa rauhassa, mutta entiset herttuat ja kreivit alkoivat käydä harvinaisiksi. Keiden elämää kansalainen Samson ei ollut vielä lopettanut, he harjoittivat jotakin elinkeinoa Saksassa tai Englannissa.