»Tietysti», vastasi Blakeney vaatimattomasti.
»Heti kun olen varma heidän turvallisuudestaan, ystäväni ja minä voimme panna suunnitelmamme täytäntöön. Niinkuin tiedätte, kuningattaren tutkimisaikaa ei ole vielä päätetty, mutta tunnen sen jo ilmassa. Me toivomme saavamme hänet kansalliskaartilaiseksi puettuna pelastetuksi. Minun velvollisuuteni on käydä viimeisellä iltatarkastuksella vankilassa ja pitää huolta, että kaikki on yöksi varmassa tallessa. Kaksi miestä on koko yön vahdissa kuningattaren viereisessä huoneessa. Tavallisesti he juovat ja pelaavat korttia koko yön. Tarvitsen vain hyvän tilaisuuden sekoittaakseni jotakin heidän konjakkiinsa siten saattaen heidät vielä kömpelömmiksi ja tylsämielisemmiksi kuin he tavallisesti ovat; sitten isku päähän, se vie heiltä tajunnan. Se olisi helppoa, sillä minulla on vahva nyrkki ja sitten —»
»Niinkö? Ystäväni, entä sitten?» kysyi Percy vakavasti, »entä sitten? Lisäänkö vielä yksityisseikatkin kuvaukseen? — Miten aiotte päästä kahdenkymmenenviiden vartijan ohi, jotka seisovat Conciergerien ulkopuolella?»
»Minä johtajana ja yhden vartijan seuraamana —»
»Mennäksenne — mihinkä?»
»Minulla on oikeus mennä ja tulla mieleni mukaisesti.»
»Niin, totisesti teillä on, mutta vartija — häh? Käärittynäkö silmiin asti vaippaan, joka piilottaa naisen vartalon? Olen ollut Pariisissa vain muutamia tunteja, ja olen jo huomannut, ettei sen muurien sisällä ole yhtään kirottua kansalaista, joka ei epäilisi jonkin toisen kirotun kansalaisen ummistaneen silmiään kuningattaren paolle. Jopa räystäällä istuvia varpusiakin epäillään. Tästä päivästä alkaen ei Pariisista pääse ainoakaan vaippaan kääritty olento esteittä.»
»Mutta ystäväni, entä te itse?» virkkoi Déroulède. »Te luulette voivanne lähteä Pariisista kenenkään huomaamatta — siis miksei kuningatarkin?»
»Koska hän on nainen ja onpa vielä ollut kuningatarkin. Hän on hermostunut, ihmisparka, ja on heikko sekä sielultaan että ruumiiltaan. Voi häntä! Voi Ranskaa, joka hankki turhaa kostoaan sellaiselle vihollisraukalle! Jos saatte Marie Antoinetten käsiinne, asettakaa hänet kuormarattaiden pohjalle ja peittäkää hänet perunasäkeillä. Sillä tavoin menettelin kreivitär de Tournain ja hänen tyttärensä kanssa, jotka molemmat uppiniskaiset ranskatarylimykset — jos ketkään — olisivat ansainneet giljotiinin mielettömistä ennakkoluuloistaan. Muilta voitteko menetellä siten Marie Antoinetten kanssa? Hän nuhtelisi teitä julkisesti ja mieluummin ilmaisisi itsensä kuin alistuisi arvonsa menettämiseen.»
»Mutta jättäisittekö te hänet surman suuhun?»