»Voi, ystäväni, siinäpä se pulma onkin! Luuletteko tarvitsevanne vedota minun liittoni ritarillisiin tunteisiin? Meitä on vielä yhä kaksikymmentä voimakasta miestä, jotka täydestä sydämestä suosimme mieletöntä suunnitelmaanne. Kuningatar parka! Mutta te ette onnistu, ja kuka teitä kaikkia auttaa, jos meidät saadaan pois tieltä?»
»Me onnistumme, jos te vain auttaisitte meitä. Muutamaan aikaan teillä oli tapana ylpeästi sanoa: Tulipunaisen neilikan liitto ei ole koskaan epäonnistunut.»
»Sillä se ei ole yrittänytkään mahdottomia. Mutta tosiaankin, siitä asti kun te olette minua yllyttänyt — — Kirottu olkoon! Minun täytyy avustamistani ajatella!»
Ja hän naureskeli omituista tyhjänpäiväisiä nauruaan, joka oli pettänyt kahden maan viisaat miehet häntä tuntemasta.
Déroulède meni jykevän tammipulpetin luo, joka vei paljon tilaa keskellä seinämää. Hän avasi sen ja vetäisi sieltä paperipinkan.
»Haluatteko lukea nämä?» kysyi hän ojentaen ne sir Percy Blakeneylle.
»Mitä ne ovat?»
»Suunnitelmia, joita olen laatinut, ellei alkuperäinen ehdotus onnistuisi.»
»Ystäväni, polttakaa ne», sanoi Blakeney lyhyesti. »Ettekö ole vielä oppinut, ettei papereihin saa sormiaan pistää?»
»En voi näitä polttaa. Niinkuin huomaatte, en voi saada pitkää keskustelutilaisuutta Marie Antoinetten kanssa. Minun on annettava ehdotukseni hänelle kirjallisesti, jotta hän saisi tutkia sitä ja jottei hän tietämättömyydessään tuottaisi minulle pettymystä.»