»Ystäväni, parempi sekin kuin paperit tähän aikaan. Jos nämä paperit löydettäisiin, lähettäisivät he teidät tutkimatta giljotiinille.»
»Olen varovainen, ja nykyisin ei minua ollenkaan epäillä, Sitäpaitsi on näiden paperien joukossa täydellinen passikokoelma. Niistä voivat kuningatar ja hänen seuralaisensa valita passit mille pakosta omaksumalleen arvonimelle tahansa. Minun on täytynyt käyttää niiden kokoamiseen muutamia kuukausia, jotten olisi herättänyt epäilystä. Vähitellen olen ne kumminkin saanut kootuiksi milloin milläkin tekosyyllä. Olen nyt valmis kaikkien mahdollisuuksien varalta —»
Äkkiä hän pysähtyi. Ystävänsä kasvoihin katseleminen oli antanut hänelle äkillisen varoituksen.
Hän kääntyi, ja ovella seisoi Juliette miellyttävästi hymyillen ja pidellen raskasta oviverhoa syrjässä. Hän näytti hiukan kalpealta, joka epäilemättä johtui niistämättömien kynttilöiden lepattavasta liekistä.
Hän näytti niin nuorelta ja tyttömäisellä valkeassa harsopuvussaan, että Déroulèden piirteet kirposivat jännityksestä, kun hän huomasi tytön. Vaistomaisesti hän heitti paperit takaisin pulpettiin, mutta hänen katseensa lauhtui sanomattoman helläksi entisestä itsepintaisesta tarmokkuudestaan.
Blakeney katseli vaieten nuorta tyttöä tämän ovella hiukan ujona ja epävarmana seistessä.
»Rouva Déroulède lähetti minut tänne», sanoi hän epäröiden, »hän käski sanoa, että hän on levoton. Herra Déroulède, tulisitteko häntä tyynnyttämään?»
»Neitiseni, aivan heti», vastasi hän iloisesti, »ystäväni kanssa olemme
juuri lopettaneet keskustelumme. Saisinko kunnian esittää tämän herran?
— Sir Percy Blakeney, matkustaja Englannista. Blakeney, tässä on neiti
Juliette de Marny, äitini vieras.»