Sir Percy kumarsi hyvin syvään tehden huolellisen kohteliaita ja komeita liikkeitä, niinkuin sen ajan omituinen tapa vaati.
Hän ei ollut lausunut sanaakaan ensimäisen varoitusmerkin jälkeen, jolla hän oli kiinnittänyt ystävänsä huomion nuoreen ovella seisovaan tyttöön.
Juliette hiipi huoneesta yhtä hiljaa kuin oli tullutkin jättäen jälkeensä kukkaistuoksun siitä kimpusta, jonka hän oli metsässä poiminut ja sinne sirotellut.
Huoneessa vallitsi hetken hiljaisuus. Déroulède lukitsi pulpetin ja suljahutti avaimet taskuunsa.
»Blakeney, menisimmekö hetkeksi äitini luo?» sanoi hän astuen ovelle päin.
»Olen ylpeä saadessani osoittaa kunnioitustani», vastasi Percy, »mutta ennenkuin lopetamme keskustelumme, arvelen, että muutan mieltäni noista papereista. Jos aiotte hyötyä minusta, on kai parasta, että luen ne ja ilmaisen mielipiteeni suunnitelmistanne.»
Déroulède katsahti häneen terävästi.
»Kernaasti», hän sanoi vihdoinkin mennen pulpettinsa luo. »Olen saapuvilla teidän niitä lukiessanne.»
»No niin, ystäväni, en tänä iltana», sanoi sir Percy huolettomasti, »on jo myöhä ja rouva odottaa meitä. Ne ovat minun hallussani varmassa tallessa, jos uskotte ne minulle.»
Déroulède näytti epäröivän. Blakeney oli puhunut tavallisella hilpeällä tavallaan, ja taaskin hän ahkeraan suoristeli oivallisesti käypää takkiaan.