»Ehkäpä ette luolakaan minuun?» naurahti sir Percy iloisesti.
»Blakeney, en tarkoita sitä», sanoi Déroulède vihdoinkin hiljaisella äänellä. »Minä en epäile, epäilys kuuluu teille.»
»Todellakin! —» alkoi sir Percy.
»Älkää selitelkö. Ymmärrän ja annan arvoa ystävyydellenne, mutta tahtoisin vakuuttaa teille, että olette väärässä epäillessänne Jumalan enkeliä, joka on puhtaimpia olentoja, mitä maan päällä on koskaan liikkunut.»
»Ohoh, ystäväni Déroulède, siinäpä se onkin! Luulin teidän vannoneen kokonaan eristäytyvänne naissuvusta, mutta tehän olettekin rakastunut!»
»Mielettömästi, sokeasti, tyhmästi rakastunut», sanoi Déroulède huokaisten. »Ja toivottomasti, pahoin pelkään!»
»Miksi toivottomasti?»
»Hän on herttua de Marny vainaan tytär, Ranskan vanhimpia nimiä; kuningasmielinen luihin ja ytimiin saakka.»
»Siitä teidän ylenmääräinen kuningatarsäälinne!»
»Ei, ystäväni, te loukkaatte minua. Olisin koettanut pelastaa kuningattaren, vaikken koskaan olisi Juliettea oppinut edes tuntemaankaan. Mutta nyt näette, kuinka väärässä olitte epäillessänne.»