»Te haluaisitte pyytää anteeksi?» kysyi eversti kylmästi.
Arvoisa sotilas oli kuullut puhuttavan Déroulèden mainehikkaasta porvarissukuperästä. Anteeksipyyntö sopi epäilemättä keskiluokan tapoihin, mutta eversti tietystikin sanoillaan tavoitteli sellaisen menettelyn arvottomuutta. Anteeksipyyntökö? Pyh! Inhoittavaa! Pelkurimaista! Herrasmiehen arvokkuutta loukkaavaa, olipa hän kuinka väärässä tahansa. Kuinka voisikaan hänen majesteettinsa armeijan kaksi sotilasta tunnustaa sillä tavoin menetelleensä?
Mutta Déroulède ei näyttänyt käsittävän hänen ehdotuksensa suunnattomuutta.
»Jos voisin välttää taistelua», lausui Déroulède, »sanoisin kreiville, etten ollenkaan tiennyt hänen ihailevan naista, josta keskustelimme ja —»
»Herra, niinkö paljon pelkäätte miekan iskua?» keskeytti eversti kärsimättömästi! herra de Quetarren kohautellessa ylimyksellisiä silmäkulmiaan hämmästyneenä sellaisesta tavattoman petollisesta pelkuruuden osoituksesta.
»Herra eversti, tarkoitatteko?» — kysyi Déroulède.
»Teidän on joko taisteltava tänä iltana kreivi de Marnyn kanssa tai poistuttava huomenna Pariisista. Te ette voisi säilyttää asemaanne meidän parissa», vastasi eversti ystävällisesti, sillä vaikka Déroulède olikin erikoisessa tilanteessa, hänen käytöksensä ja esiintymisensä eivät osoittaneet arkuutta eivätkä pelkoa.
»Herra eversti, kumarran ystävienne korkealle opille», vastasi
Déroulède vetäisten miekkansa hiljalleen huotrasta.
Huoneen keskusta tyhjentyi pian. Todistajat mittasivat miekat ja asettuivat seisomaan taistelijoiden taakse, hiukan lähemmä kuin katselijat, joita ryhmittäin seisoi huoneessa.
He edustivat Ranskan parhaimpia ja ylhäisimpiä nimiä ja sukuja sekä ritarillisuutta armon vuonna 1783. Myrskypilvi, jonka muutamien vuosien kuluttua oli määrä nousta heidän päänsä päälle pyyhkäisemään heidät palatseistaan vankilaan ja giljotiinille, kohosi hyvin hitaasti likaisen, nälkäisen Pariisiin himmeällä taivaanrannalla. Kuusi vuotta he vielä tanssivat, löivät korttia, taistelivat ja kiemailivat, ympäröivät horjuvaa valtaistuinta ja pettivät heikkoa hallitsijaa. Kohtalon kostava miekka oli vielä huotrassaan; kova, väsymätön ajan pyörä kannatti heitä vielä huvitusten pyörteessä; se oli juuri alkanut liikahtaa alaspäin. Ranskan sorrettujen huuto ei ollut vielä voittanut tanssimusiikin ja rakastajain serenaadien pauhua.