Saapuvilla oli m.m. nuori kreivi de Châteudun, joka yhdeksän vuotta myöhemmin syyskuun koleana aamuna astui giljotiinille tukka viimeisen muodin mukaisesti järjestettynä ja hihansuut hienoimmalla mechliniläispitsillä koristeltuina. Hän lopetteli viimeistä korttipeliään nuorimman veljensä kanssa, kun vankkurit kuljettivat heitä giljotiinille Pariisin puolialastomien väkijoukkojen kaiuttaessa ivahuutojaan.
Siellä oli myöskin kreivi de Mirepoix, joka muutamia vuosia myöhemmin giljotiinin lavalla seistessään löi vetoa herra de Miranges'n kanssa, että hänen oma verensä vuotaa sinisempänä kuin kenenkään muun Ranskan sinä päivänä päänsä menettäneen. Kansalainen Samson kuuli vedon, ja kun de Mirepoix'n pää putosi koriin, kohotti hän sen herra de Miranges'n nähtäväksi. Jälkimäinen naurahti!
»Mirepoix oli ainainen kerskuri», sanoi hän välinpitämättömästi asettaessaan päänsä mestauslavalle. »Kuka haluaa lyödä vetoa kanssani siitä, että minun vereni osoittautuu sinisemmäksi kuin hänen?»
Mutta kaikista senaikaisista huvinäytelmistä ja murhenäytelmä-ilveilyistä ei ollut silloin vielä aavistustakaan niillä, jotka olivat saapuvilla kreivi de Marnyn taistellessa Paul Déroulèden kanssa.
He katselivat aluksi molempia taistelevia satunnaisella mielenkiinnolla, niinkuin olisivat katselleet ensi kertaa minuetin uusia liikkeitä tanssittavan.
De Marny polveutui suvusta, joka oli miekkaa heiluttanut useat vuosisadat, mutta hän oli tulinen, kiihkeä ja aika tavalla viinin ja vihan heikentämä. Déroulède oli onnekas; hän varmaankin voi päästä taistelusta vain pienellä naarmulla.
Hyvä miekkailija myöskin, tuo nousukas! Oli mielenkiintoista katsella hänen miekkailuleikkiään; ensin hyvin hiljaa valeiskuitta ja torjumatta, vastalyöntejä tuskin ollenkaan, ainoastaan varuillaan, aina tarkkaan ja varmasti varuillaan, valmiina vastustajata vasten kaikissa käänteissä ja tilaisuuksissa.
Vähitellen pieneni taistelevia ympäröivä piiri. Varovaiset ihastushuudahdukset tervehtivät Déroulèden menestyksellistä torjumisia. De Marny kävi yhä kiihtyneemmäksi, häntä vanhempi mies yhä tyynemmäksi ja varovaisemmaksi.
Äkillinen ajattelematon isku saattoi kreivin vastustajansa valtaan. Seuraavassa silmänräpäyksessä oli hän aseeton, ja todistajat astuivat esille lopettaakseen taistelun.
Kunnian vaatimus oli tyydytetty. Nousukas ja vanhan suvun jälkeläinen olivat mitelleet miekkoja muutaman Ranskan kevytmielisimmän naisen maineesta. Déroulèden maltti oli opetukseksi kaikille huimapäisille nuorille, jotka leikkivät hengellään, kunniallaan ja maineellaan yhtä kevyesti kuin pitsireunaisilla nenäliinoillaan ja kultaisilla muuskarasioillaan.